Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikrohelmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikrohelmi. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. maaliskuuta 2013

Huoltoa ja deco deniä

Johan taas vierähtikin aikaa että pääsin taasen tänne kirjoittelemaan. Joku voisi vielä luulla että mulla on vilkaskin sosiaalinen elämä mutta ei, mä oon vaan yksinkertaisesti ollut laiska. No on mulla yksi tyttöjen ilta ollut, muutama lasi punaviiniä (lantrattuna coca colalla) ja yksi siideri. Mä en pysty vieläkään juomaan punaviiniä "raakana" heti tulee oksennusrefleksi kiitos nuoruuden punaviinikännien. Hyvää seuraa, musiikkia, hieman karaokea (onneks kaverit ovat hyviä laulamaan niin ei tarvinnut kärsiä, mähän en siis itse suostu laulamaan se kun ei sitten ole enää kaunista kuultavaa) ja loppuilta rakkaan kainalossa ♥. Mä olen nyt totaalisen taantunut ja ottanut kuvia tekeleistäni pelkästään kännykällä. Ei hyvä idea varsinkaan kun mulla on ongelma siirtää niitä koneelle. Huutaa vaan että resurssi on jo käytössä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) joten ikävä kyllä tähän postaukseen ei tule kuvia. Tosin loppuun voisin laittaa muutaman kuvan meidän rakkaista "nälkää näkevistä" kissoista.
 Punaiset pelkistetyt kynnet alkoi kypsyttää jo viikon jälkeen joten tein niihin koristehuollon eli viilasin ainoastaan pinnan puhki ja laitoin mustan värin pohjalle, koristelut tein sitten strasseilla, mikrohelmillä ja ketjulla. Mulla ei ikävä kyllä ollut ohutta ketjua kun en viitsinyt ihan hopeaketjuja pätkiä kynsiin laitettaviksi. Kaiken kaikkiaan tuli ihan kivat kynnet.Tein myös pari kännykän kuorta käyttämällä geeliä liiman sijaan ja on ne kaikki strassit, helmet ja vanhat korut pysyneet ainakin vielä paikoillaan. Toinen on tehty puoltoista viikkoa sitten ja toinen viime viikonloppuna. Aikaa meni molempiin sen työpäivän verran ja selkä huusi hunajaa sen jälkeen vaikka miten yritti verrytellä. Mä vaan niin nautin pienestä näpertelystä. Mieli lepää siinä tehdessä. Tein myös veljen avokille pienen rasia missä käytin lisäksi ääriviiva tarroja ja se on lakattu kynsilakalla. Parasta oli kun mun 6-vuotias veljenpoika nähtyään mun kännykän kuoren oli äidilleen myöhemmin tokaissut että: sitten kun mä saan kännykän niin annan Mialle karkkipussin että hän tekee mulle samanlaiset kuoret ♥ lapset on vaan niin ihania ja ton ikäiselle karkkipussi on paljon. Mä onnistuin myös löytämään Etsystä deco den taivaan, pitää tehdä sinne muutama tilaus kunhan tilipäivä vaan koittaisi. Niin ja pitää sitten myös tilata muutama kännykkäkuori lisää että voi sitten vaihdella mielen mukaan. Viikonloppuna pitäis myös tehdä kynsille huolto ja mulla ei vieläkään ole pienintä hajua että mitäs tällä kertaa niille tekisi. Ehdotuksia otetaan vastaan. Tähän loppuun laitan niitä kissa kuvia ja teen sitten kännykällä sen kuva postauksen tekeleistä.


Mä olin nyt kiltti ja etsin molemmista pentukuvat jossa ne näyttää VIELÄ normaaleilta, molemmat kun tykkää syömisestä ja sen kyllä huomaa. Ylhäällä on Arska itämainen variantti ja alempana Devon devon rex (eikös olekin omaperäinen nimi kissalla tosin ei kyllä ollut kaukana ettei siitä olisi tullut demonia oli meinaan käytös hieman kyseenalaista)

♥:lla Teenytinydragon

maanantai 28. tammikuuta 2013

Blingbling prinsessakynnet

Mä löysin sisäisen harakkani ja kynsiin tuli "muutama" strassi ja mikrohelmi (hyvä ettei aurinko paista muuten voisi häikäistyä) xDDD. Kynnet tuli vihdoin lauantai yönä valmiiksi. Muutama tovi meni mutta lopputulos oli sen arvoinenkin. Sähköviila oli ehdoton apuri vanhojen pois saannissa (miten ihmeessä oon tullu toimeen ilman). Ja sitten pieni kuva pläjäys
Pohjat tein mereneidin akryyleillä ja kokeilin ekaa kertaa camouflage akryylipuuteria vaik ei se näkyviin jäänytkään mut näinpä miltä se näyttää kynnellä
Mosaicin fantasy ja charm (pinkki rakennegeeli) hong nuo helmiäsgeeli ja mereneidin bordeaux 
Muotoon viilauksen jälkeen laitoin mereneidin bordeauxin (on muuten aivan upea punainen ja peittää kerroksella) lopputulos oli hippasen liian tumma joten siihen päälle laitoin vielä kerroksen hong nuota. Fantasyä ohut kerros tuli seuraavaksi ja ennen uunitusta asettelin epätoivoisesti strassit ja mikrohelmet unohtamatta että kärkeen laitoin mylar hippusia (joiden näkyvyys on vähintäänkin onneton).Charm viimeisenä silauksena ennen top coatia.

Käytetyt strassit ja mikrohelmet + pikku pullossa mylar hippusia
Valmiit kynnet jotka oli ihan kauheat yrittää kuvata

Tää on sitten ehtaa kännykkälaatua mutta näkyypä vähän lähemmin

Opin taas kaikkea kivaa uutta kuten jos ja kun seuraavaksi teen tämmöset kynnet niin muistanpahan aloittaa huonommalla kädellä sen tekemisen kun paremmalla kädellä on sitten paaaaljon helpompi mallata valmista tekelettä ja ehdottomasti kannattaa aloittaa strassien ja mikrohelmien laitto tyvestä kärkeenpäin eikä suinkaan kärjestä tyveen kuten mä viksuna tyttönä tein. Kaiken kaikkiaan ja kaiken sen vaivan jälkeen olen kyllä tyytyväinen näihin kynsiin. Varsinkin kun ihanaa blingblingiä on niiiin paljon. Mun mieheni on vallan innostunut paakaroinnista joten meen nauttimaan hieman suklaa muffinsseja.


♥:lla Teenytinydragon

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kynsi pläjäys heti alkuun ♥

Ihan ensin haluan toivottaa teidät tervetulleeksi! Alku oli hieman hankalaa (siis blogin muokkaus) vaikka löysinkin ihanan postauksen jossa kaikki on selitetty vähän siihen tyyliin että blogin perustaminen ja muokkaus for dummies jota jopa mä ymmärsin tai no ainakin pääosin ;D.

Ihan ensimmäisistä kynsistä en laita kuvia kun ne on hieman no kauniisti sanottuna enemmän tai vähemmän sinnepäin,,,
Mun ensimmäinen kokeilu akryylipohjalla ja geeli päällisellä. Onpahan muuten myös ensimmäinen leimailu yritys.
Nää on otettu viikko tekemisen jälkeen kun sain vihdoin lightbox:in ja näistä ei meinannut hyvällä tahdollakaan  erottaa lumihiutale leimoja kun en löytänyt kunnollista kullan väristä leimalakaa.
Punaisten kynsien piti olla mun joulukynnet mutta rakenne ei halunnut mukailla omaa kynttä vaan napsahti irti. Onneksi ei tehnyt vahinkoa omalle kynnelle eikä sattunut yhtään kun oli salakavalasti lähtenyt melkein kärjestä ilmautumaan alaspäin. Jouduin sitten viilaamaan nämä lyhyiksi että pääsi tekemään uudet ja jatkossa saa sitten lyhennellä omia sieltä altapäin.
Nämä olikin sitten  ennen joulua tehdyt uuden vuoden kynnet ja myös kuvattu viikko tekemisen jälkeen.
Överistrassimikrohelmilomakynnet.
Överit syystä että aikasemmin kynnellä ollut max 2 strassia ja mikrohelmiä en ole aikasemmin käyttänytkään mutta ne on niiiiiiin ihania että jatkossa tullaan taatusti niitä näkemään. Tekemiseen meni melkeinpä 8 tuntia (ja kyllä luit ihan oikein 8 pitkää tuntia väkersin näitä) ja löysin vasta seitsemännen kynnen kohdalla sen hieman nopeamman tavan ;D Loma tuli ja meni töissäkin oon jo viihtynyt viikon. Ainoastaan muutama helmi on päättänyt lähteä omille teilleen ja aikaa on kulunut tekemisestä 2 viikkoa mutta nää oli niin vaivalloiset tehdä ja omaan silmään vielä todella nätitkin joten poikkeuksellisesti saa viettää aikaansa mun kynsillä sen 3 viikkoa. 
Toivottavasti olette viihtyneet seurassani vaikka pientä alkukankeutta onkin havaittavissa. Jatkossa lupaan tehdä kynsipostaukset kertomalla ja kuvilla hieman tarkemmin tekovaiheista että käytetyistä materiaaleista.

♥:lla Teenytinydragon