Aloitetaas sillä asukuvauksella, ei muuten mennyt ihan nappiin sekään. Kysyin sunnuntaina puuhapeteltä tulisiko hän kuvaamaan ja kiinnostusta ei löytynyt ihan hirveästi joten otin jalustan kainaloon ja painelin pellolle. Matka ei ole kovinkaan pitkä mutta alkoi olla hieman kuuma toppatakissa ja maihareissa jossa oli parit villasukat sisällä. Löysin mattolaiturin luota hyvän paikan, asettelin sitten kameran jalustalle ja kerkesin ottaa yhden ainoan kuvan kun sinne tuli vanha herra polkupyörällä syömään eväitä. Mulla on muutenkin todella vaikeaa olla edes vähän luontevasti kameran "väärällä" puolella joten kun sinne tuli yleisöä niin tää tyttö pakkas kimpsut ja kampsut ja lähti talsimaan keskelle peltoa jossa sai olla rauhassa. Ei sitten muuta kuin kamera uudestaan valmiiksi. Pisin ajastin-aika on 12sekunttia ja se ei tosiaankaan ole kovin paljoa kun ensin tarkennat haluttuun kohtaan sitten juokset sinne, yrität epätoivoisesti unohtaa kameran olemassa olon ja jo räpsähtää. Mä juoksentelin siellä pellolla edes ja takas niin moneen kertaan että hikihän siinä tuli. Laitoin kamat kasaan toivoen epätoivoisesti että löytyisi edes yksi julkaisukelpoinen kuva. Ei muuten löytynyt ja kuvat nähtyään (tai pikemminkin mun ilmeet niissä) puuhapete lupautui ottamaan asukuvat kunhan löytyy aikaa. Näillä näkymin tällä viikolla ei onnistu kun mun rakkaani pakertaa 14tunnin työpäiviä. Joten se siitä ainakin tällä kertaa. Saatte ainoat onnistuneet kuvat tähän tolta reissulta.
Epäonniselta reissulta palattuani aloin tekemään kynsihuoltoa. Halusin testata uutta ihanaa messymansionin mm05 dragon laattaa (jonka muuten unohdin ihan autuaasti kuvata). Pohjalle valikoitui uusin China Glaze Gossip over gimlets joka on aivan upea ja käyttäytyi tikuttaessa suhteellisen hyvin mutta tikuttaessa mun ainakin tulee laitettua paksu kerros. Voitte uskoa ettei käyttäytynyt yhtään hyvin lakatessa vaan alkoi kaljuuntumaan eli opinpa jotain uutta: holot eivät ole ainoita kaljuuntumiseen taipuvaisia lakkoja ja mun on varmaan pakko hankkia ennen kesää ja aurinkoa nfu oh:in aqua base lakka. Lakkailin sitten kolme kerrosta ja valoa vasten kun katsoi niin vieläkin löytyi kaljuja kohtia. Niitä kun ei muuten näkynyt niin päätin antaa olla. Näin upea lakka saa kuitenkin anteeksi paljon jopa kaljuuntumisen. Jossain vaiheessa voisi kokeilla auttaisiko siihen jos lakan kerrostaisi hopeisen hyvin käyttäytyvän lakan päälle ja jos ei onnistu niin sitten saa odottaa kunnes tilaan aqua base lakan. Sitten niihin kuviin, sävyä en muuten saanut ihan oikein joten jos lakka kiinnostaa kannattaa googletella swatchit.
Laatta oli kyllä ihana ja pientä harjoitusta vielä vaatii leimailu mutta suhteellisen hyvin sitä jo onnistuu. Luonnonvalo oli kuvaus vaiheessa täysin kateissa mutta mulle on hyvää vauhtia tulossa ebaysta lightbox ja siihen kun käy ostaa luonnonvalolampun lisäksi niin eiköhän ne kuvien värit hieman parane talvea vasten kun sitä luonnonvaloa ei juurikaan enää paljoa nähdä.
Käytetyt: Misan aluslakka, China Glazen gossip over gimlets, China Glazen liquid leather leimailuun ja Mavalan mavadry. Mä olen alkanut pohtimaan pitäisikö ottaa testiin Seche viten pikakuivattaja. Kokemuksia otetaan vastaan samoin kuin suosituksia muistakin pikakuivattajista. Meinasinpa ihan unohtaa kertoa että sain vihdoin perjantaina kirjeen HUS:lta ja pääsen tämän kuun 22pvä ortopedille joten toiveita on päästä jo tänä vuonna magneettikuviin. IHANAA. Mites teidän viikkonne on pyörähtänyt käyntiin?
♥:Teenytinydragon
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikakuivattaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikakuivattaja. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. lokakuuta 2013
Lohikäärmeitä kynsillä
Tunnisteet:
china glaze,
ebay,
gossip over gimlets,
leimaus,
liquid leather,
lohikäärme,
mavadry,
Mavala,
messymansion,
Misa,
mm05,
pikakuivattaja,
Seche vite,
swatch,
tikutus
tiistai 24. syyskuuta 2013
Uudet kynnet ja vaavi
Viikonloppu meni ihan hurjalla vauhdilla ja maanantai kolkutteli ovella ihan liian nopeasti. Lauantaina käytiin puuhapeten kanssa äidin luona. Tilattiin äidin kanssa Trans desing:ltä lakkoja kun huomasin että siellä oli äidin himoitsemat crackle lakat tarjouksessa (tosin ei normaalihinnatkaan päätä huimaa). Äiti sitten valitsi itselleen 5 lakkaa joiden nimet otin ylös ja kotona sitten lisäsin tilaukseen omat lakat, tosin en saanut pienempiin posteihin mahdutettua kuin 2 lakkaa itselleni. Onneksi mulle on tulossa Head2toe:lta 11 lakkaa ja thinneri. Jotka muuten saattaa hyvällä tuurilla olla nyt postissa mua odottamassa (sen näkee sitten huomenna). Sunnuntai aamuna pääsin vihdoin tekemään uudet kynnet, edellisillä lakkauksilla olin sen 2 viikkoa eikä niihin tullut muuta kuin minimaalista kärkikulumaa. Halusin syksyn kunniaksi kokeilla China glazen cranberry splash:iä joka on juuri täydellinen punainen. Laitoin taas kynsinauhojen ja sivujen suojaksi vaseliinia eikä tarvinnut kirota reunoja siivotessa yhtään kun kaikki lähti niiiin nätisti pois. Ensimmäinen kerros onnistui hyvin mutta toisella onnistuin laittamaan liian paksun kerroksen lakkaa joka sitten pikakuivattajan innostamana rupesi kuplittumaan ja vasemmassa on jokaisessa kynnessä kärki ihan rutussa. Oikea oli suhteellisen onnistunut. En sitten millään kerennyt niitä vaihtamaan kun veli tuli kyläilemään kolmen ihanan mutta hieman villinpuoleisen pojan kera. Sen jälkeen puuhapete vei mut syömään chico´s:iin josta halusi itselleen pokkaa paidan (sai kyllä paitansa). Mä söin suussa sulavan grillipihvin ja jälkiruuaksi omenapaistoksen. Joutui melkein vyörymään kotiin kun vatsa oli niin täynnä eikä toiveitakaan että olisi jaksanut laittaa uudet lakat joten näillä mennään hetki vielä. Maanantaina sain vihdoin aikaiseksi soittaa kampaajalle ja sainkin yllättävää kyllä samalle päivälle ajan. Kampaaja ei ollut ihan ventovieras vaan olen käynyt hänellä ennenkin joten uskalsin antaa vapaat kädet. Ensimmäinen ajatus mikä tuli hiukset nähtyäni oli "miksi mä en oo tehny tätä aikaisemmin". Mulle ei vaan yksinkertaisesti sovi pitkät tai vähääkään pidemmät hiukset puhumattakaan niistä ongelmista niiden kanssa, joka pesukerralla tuntuu lähtevän puolet pois, rasvoittuu hetkessä, ei voi blondaa niin usein, aina silmillä ja ainoana ratkaisuna ne viettää aikaansa ponnarilla. Onneksi nyt mulla on taas ihanat hiukset joo ja ravaan vieläkin todella usein peilin edessä niitä ihailemassa. Instagram:iin laitoinkin kuvan ennen ja jälkeen mutta kuva on puhelimessa niin nyt en niitä pääse esittelemään täällä. Nyt mä lakkaan puuduttamasta teitä mun jutuilla ja laitan kuvia kehiin (ekat lakka kuvat mun vaavilla).
Saatte varmaan jatkossakin katsella mun räpsimiä luontokuvia kynsien ohella. Ens kerralla onkin varmaan ostopostauksen aika ellen sitten pihtaa niitä siihen asti että kaikki ovat kotiutuneet. Toivottavasti teillä on alkanut viikko hyvin.
♥: Teenytinydragon
| Aikasemmasta poiketen käytetyt tuotteet jo nyt, aluslakka (sama vanha), cranberry splash ja pikakuivattaja |
| Kuvausrekvisiittana toimii mun ihka ensimmäinen lohikäärme josta mun "pieni" fetissini alkoi. En raaskinut upean värin ja pienten epäonnistumisten takia näitä alkaa koristelemaan |
![]() |
| Puuhapeteltä saadut lahjat: Tamrac:in kameralaukku ja slik:in minijalusta (laukun väriä en saanut ihan oikein vaan se on enemmän marjapuuron punainen kuin pinkki) |
![]() |
| Syksy tulee |
![]() |
| Meidän ensimmäiset treffit oli tällä sillalla aikoinaan |
![]() |
| Äidin parveke kukka |
![]() |
| Ilta aurinko parvekkeelta kuvattuna |
![]() |
| Hieman myöhemmin kun säteet on jo haalistumassa |
Saatte varmaan jatkossakin katsella mun räpsimiä luontokuvia kynsien ohella. Ens kerralla onkin varmaan ostopostauksen aika ellen sitten pihtaa niitä siihen asti että kaikki ovat kotiutuneet. Toivottavasti teillä on alkanut viikko hyvin.
♥: Teenytinydragon
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Nakuilua ja liukuväri, seepra/tiikeri raidat tutoriaali
Mä olen nyt pahoillani tuottamastani pettymyksestä mutta varsinaista nakuiluahan täällä ei nyt nähdä (mun oli vaan ihan PAKKO laittaa toi otsikkoon). Tein eilen huollon kynsiin ja viilasin yli puolitoista tuntia että sain lähes kaiken akryylin pois kynsistä. Onnistuin siinä varsin hyvin vahingoittamatta omia kynsiä siinä samalla. Sain vaihdettua muodon tuttuun, turvalliseen ja ah niin ihanaan mountain peak:iin. Tässä se lupaamani nakukuva ;)
Sitten siihen multa pyydettyyn selkeään tutoon (toivottavasti on tarpeeksi selkeä). Mun piti alunperin ottaa puuhapete kuvaamaan eri vaiheet mutta jouduinkin itse kuvaamaan koska puuhapete sairastui eilen ja en viitsinyt rääkätä häntä sen enempää.
Ihan ensimmäisenä yleensä desifioin kädet ja työnnän kynsinauhat pois. Nyt jätin kynsinauhojen työntämisen väliin kun tein sen eilen ennen huoltoa. Päätin nyt kokeilla ensimmäistä kertaa vaseliinin sivelyä kynsinauhoille ja sivuille ettei tarvitse jälkikäteen ihan niin paljoa siivoilla yli menneitä lakkoja pois.
Lakkasin kynnet ensin aluslakalla ja pohjalakaksi laitoin vaaleamman lakan. Jouduin laittamaan kaksi kerrosta koska lakka tykkäsi raidottua ja pientä kuplittumistakin oli havaittavissa.
Sitten kärkiin töpötellään sienen palalla (tähän olisi parasta meikkisieni mutta kun multa ei sitä löydy niin käytin keittiö sienestä leikattua palaa).
Lakan laitoin suoraan sieneen toki sen voi myös laittaa ensin paperille ja siitä ottaa sieneen ja töpötellä. Ensin laitetaan kärkeen ja siitä töpötellään tyveä kohti jotta saadaan aikaiseksi edes jonkun näköinen sulautuminen (ei muuten ihan onnistunut mulla) mutta töpöttele noin puoleen väliin ei loppuun asti. Jos lopputuloksesta ei tule tarpeeksi selkeä niin kaikki kynnet töpöteltyäsi aloita ensimmäisestä uudelleen.
Liukuvärin jälkeen laitoin kerroksen pikakuivattajaa joka hieman kaunistaa liu´un tulosta ja muutenkin lakkaus jälkeä (ihanaa tavaraa enkä enää ikinä ole ilman). Sitten kun lakkaus on kuivunut niin aletaan tekemään raitoja, mulla on käytössä kiss:in nail art lakka missä on pitkä ja ohut sivellin mutta sen voi tehdä myös tavallisella kynsilakalla ja ohuella siveltimellä.
Raidat kun olivat valmiit laitoin taas kerroksen pikakuivattajaa tosin olisi pitänyt odottaa hieman pidempään kun nyt raidat hieman levisivät. Sitten alkaa siistiminen minkä teen leikellyllä siveltimellä jonka kastan kynsilakan poistoaineeseen. Toimii paljon paremmin kuin topsi puikko kunhan ensin oppii tekniikan. Vaseliini helpotti huomattavasti, ei tarvinnut yrittää epätoivoisesti poistaa punaista lakkaa vaan se lähti lähes helposti. Taatusti käytän jatkossakin.
Tässä sitten lopputulos ja ei varmaankaan ole vaikeaa arvata että mä olen vasenkätinen. Mä kyllä itse tykkäsin enemmän edellisistä kynsistä, tässä ei vaan mustat raidat toimi niin hyvin. Mitäs te olette mieltä? Toivottavasti tuli tarpeeksi selkeä tuto mulle tuli ainakin sellainen tunne että jätän tutot mieluummin muille jotka sen myös osaa.
Vaseliini jota taatusti käytän jatkossakin, Misan aluslakka, OPIn your web or mine? (pohjalakkana) China Glazen snap my dragon (nimellähän ei ollut mitään tekemistä sen kanssa että mä tän tilasin) Kissin nail art lakka ja Mavalan pikakuivattaja.
♥: Teenytinydragon
| acrygel nakukynnet (täysin ilman rakennetta mun kynsiäni tuskin tullaan näkemään) |
Sitten siihen multa pyydettyyn selkeään tutoon (toivottavasti on tarpeeksi selkeä). Mun piti alunperin ottaa puuhapete kuvaamaan eri vaiheet mutta jouduinkin itse kuvaamaan koska puuhapete sairastui eilen ja en viitsinyt rääkätä häntä sen enempää.
Ihan ensimmäisenä yleensä desifioin kädet ja työnnän kynsinauhat pois. Nyt jätin kynsinauhojen työntämisen väliin kun tein sen eilen ennen huoltoa. Päätin nyt kokeilla ensimmäistä kertaa vaseliinin sivelyä kynsinauhoille ja sivuille ettei tarvitse jälkikäteen ihan niin paljoa siivoilla yli menneitä lakkoja pois.
| laitoin siveltimellä vaseliinin |
Sitten kärkiin töpötellään sienen palalla (tähän olisi parasta meikkisieni mutta kun multa ei sitä löydy niin käytin keittiö sienestä leikattua palaa).
| Vasemmalla on töpötelty versio ja oikealla pelkkä "pohjalakka" |
| muutama raita ja toisessa enemmän |
| mun sivellin jonka oon lyhentänyt ja ohentanut (maalarinteippi on taas syystä että siitä lähtee väriä kun sitä dippailee pulloon) |
Tässä sitten lopputulos ja ei varmaankaan ole vaikeaa arvata että mä olen vasenkätinen. Mä kyllä itse tykkäsin enemmän edellisistä kynsistä, tässä ei vaan mustat raidat toimi niin hyvin. Mitäs te olette mieltä? Toivottavasti tuli tarpeeksi selkeä tuto mulle tuli ainakin sellainen tunne että jätän tutot mieluummin muille jotka sen myös osaa.
| käytetyt tuotteet |
♥: Teenytinydragon
Tunnisteet:
acrygel,
akryyli,
aluslakka,
china glaze,
kiss,
liukuvärjäys,
mavadry,
Mavala,
Misa,
mountain peak,
O.P.I,
pikakuivattaja,
seepra/tiikeri raidat,
snap my dragon,
tutoriaali,
vaseliini,
your web or mine?
tiistai 27. elokuuta 2013
Uuden kameran haaveilua ja uudet kynnet
Mä olen päättänyt vaihtaa kameraa. Vanha runko on kyllä enemmän kuin hyvä mutta mutta se PAINO. Joo no eihän se tietenkään ihan sikana paina mutta mä en ole sitä juurikaan jaksanut ulkoiluttaa kun pidemmän päälle se alkaa painaa ihan liikaa. Nyt on alkanut peilittömät toiselta nimeltään mikrojärkkärit olemaan jo sen verran kehittyneitä että päätin vaihtaa siihen. Eihän se tietenkään vedä vertoja peililliselle mutta riittävä mulle ja melkeinpä puolta kevyempi runko samoin kun putketkin. 70-300mm olenkin jo saanut kaupattua. Kaikki muu on myynnissä halvalla Torissa ja siellä on myös mun Kickbike myynnissä. No mutta nyt vaan toivotaan että menee kaupaksi niin sitten voi mennä hakemaan uuden kameran. Kickbikesta on tullut jo yksi kysely mutta ei sitten enää vastausta siihen, ainakaan vielä.
Tilasin piiiitkästä aikaa Yves rocherilta. Oli pakko saada joku hyvä naamarasva ja sieltä oon aina saanut parhaiten mun iholle sopivan, no ainakin muutaman huti oston jälkeen ja nyt onnistuin kerralla saamaan todella hyvän voiteen. Pitää jossain vaiheessa tilata toisen merkkinenkin ettei iho totu liikaa yhteen. Kun sieltä ei vaan voi tilata yhtä tuotetta koriin putkahteli puskan takaa suihkusaippuoita ja jopa yksi hajuvesikin vaikka niitä en juurikaan uskalla ostaa sokkona mutta tällä kertaa sekin kannatti. Sain kaksi kaupan päällistä ja valitsin blondeille shampoon ja ripsivärin (ripsiväriä voi sitten käyttää muutkin kun vaan blondit).
Granaattiomenassa on aivan ihana tuoksu, limesitruunassa kivan kirpakka tuoksu, lotuksen kukassa no mun makuun vähän liian pliisu tuoksu, monoi de tahiti taas kuuluu mun lempituoksuihin oikein raskas makea tuoksu aaaahh niin huumaava. Flowerpartyssa on myös ihanan makea kukkaistuoksu, mun makuun sekä tuoksun että alkoholipitoisen juoman pitää olla makea. Minkälaisia mieltymyksiä teillä on?
Tilasin myös "muutaman" pikakuivattajan kosmetik4less:ltä. Tuli 6 päivässä ja todella hyvin pakattuna.
Ei muuten ollut pelkoakaan että olisi saattaneet hajota. Jokainen pullo oli vielä kieritetty pariin kertaan kuplamuovissa. Hintaa setille tuli postikulujen kanssa alle 20€ Voin kyllä suositella lämmöllä nettikauppaa.
Tänään poistin viime kertaiset lakkaukset jotka kerkesi ajan puutteen vuoksi olla yli viikon kynsillä ja muuta kuin pientä kärkikulumaa ei ollut havaittavissa paitsi ne kaljut laikut. Kesti muuten hyyyyvin pitkään tajuta miksi holo lakkojen alla suositellaan käytettäväksi aqua base aluslakkaa hmmm, no tietenkin ehkäisemään sitä saakelin kaljuuntumista. No ainakin mä tiedän nyt että vika ei ollutkaan mun lakkaus taidoissa jotka ei muuten vieläkään ole kovin kummoiset mutta kehitystä on jo havaittavissa. Mun piti näilläkin lakkauksilla osallistui facen lakkaushaasteeseen joka on tällä viikolla leimaus. Mitkä mulla usein onnistuu aikas hyvin lukuunottamatta kohdistusta ja ette kyllä ikinä usko kuka valitsi näihin kynsiin kuvion joka olisi näyttääkseen hyvältä pitänyt onnistua kohdistamaan oikein,,, no en ainakaan minä *heloittaa punaisena nolostuksesta* no se siitä haasteesta sitten. Lakkasin china glazen adorella muut kynnet paitsi aksenttikynnet eli nimettömät ja peukalot joihin laitoin china glazen harmonya. Lakat levittäytyivät todella hyvin jopa mun käsissäni ja mun suhteellisen pitkiin kynsiin riitti yksi kerros WUHUU,,, joko lakat ovat todella todella hyvin käyttäytyviä tai sitten mä ihan aikuisten oikeasti alan oppimaan. Leimat laitoin sitten päittäin adoren päälle harmonya ja toistepäin. Ihan kivat niistä tuli vaikka leimat ei kovin onnistuneet olleetkaan. Sitten niitä kuvia joita on nyt enemmän kuin yksi kun käytin lohikäärmeen lisäksi Devonia hyväkseni kuvausrekvisiittanan.
Tarkkasilmäisimmät varmaankin huomasi vesileiman muuttuneen paikan että ulkonäön mikä johtuu ihan vaan siitä että irfanview jota oon tähän mennessä käyttänyt ei suostunut toimimaan joten "hetken" pähkäiltyäni onnistuin tekemään sen photo filtrellä jota käytän muuten niihin pieniin muokkauksiin jota teen kynsikuville. Tosin en kyllä tiedä miten sen paikan saisi muutettua kun se lykkää sen automaattisesti tohon keskelle. Tosin se ei ainakaan mua niin häiritse kun se ei siitä ihan niin selvästi näy. Toivottavasti te ette nää kuvissa entiseen ainakaan paljoa eroa kun nyt aloin räpsimään kynsikuvat pokkarilla, järkkärin odotellessa rauhassa uutta onnellista omistajaansa. Joka toivottavasti löytyy piakkoin.
♥:Teenytinydragon
Tilasin piiiitkästä aikaa Yves rocherilta. Oli pakko saada joku hyvä naamarasva ja sieltä oon aina saanut parhaiten mun iholle sopivan, no ainakin muutaman huti oston jälkeen ja nyt onnistuin kerralla saamaan todella hyvän voiteen. Pitää jossain vaiheessa tilata toisen merkkinenkin ettei iho totu liikaa yhteen. Kun sieltä ei vaan voi tilata yhtä tuotetta koriin putkahteli puskan takaa suihkusaippuoita ja jopa yksi hajuvesikin vaikka niitä en juurikaan uskalla ostaa sokkona mutta tällä kertaa sekin kannatti. Sain kaksi kaupan päällistä ja valitsin blondeille shampoon ja ripsivärin (ripsiväriä voi sitten käyttää muutkin kun vaan blondit).
| espanjan granaattiomena, meksikon limesitruuna, lotuksenkukka, monoi de tahiti, ripsiväri, shampoo, flowerparty hajuvesi ja viimeisenä mut ei vähäisimpänä hunaja ja luomumysli kasvorasva |
Tilasin myös "muutaman" pikakuivattajan kosmetik4less:ltä. Tuli 6 päivässä ja todella hyvin pakattuna.
| Tältä se näytti avattuna |
| Tässä taas sisältö paketin vieressä |
| sitten pikakuivattajat lähikuvassa |
Tänään poistin viime kertaiset lakkaukset jotka kerkesi ajan puutteen vuoksi olla yli viikon kynsillä ja muuta kuin pientä kärkikulumaa ei ollut havaittavissa paitsi ne kaljut laikut. Kesti muuten hyyyyvin pitkään tajuta miksi holo lakkojen alla suositellaan käytettäväksi aqua base aluslakkaa hmmm, no tietenkin ehkäisemään sitä saakelin kaljuuntumista. No ainakin mä tiedän nyt että vika ei ollutkaan mun lakkaus taidoissa jotka ei muuten vieläkään ole kovin kummoiset mutta kehitystä on jo havaittavissa. Mun piti näilläkin lakkauksilla osallistui facen lakkaushaasteeseen joka on tällä viikolla leimaus. Mitkä mulla usein onnistuu aikas hyvin lukuunottamatta kohdistusta ja ette kyllä ikinä usko kuka valitsi näihin kynsiin kuvion joka olisi näyttääkseen hyvältä pitänyt onnistua kohdistamaan oikein,,, no en ainakaan minä *heloittaa punaisena nolostuksesta* no se siitä haasteesta sitten. Lakkasin china glazen adorella muut kynnet paitsi aksenttikynnet eli nimettömät ja peukalot joihin laitoin china glazen harmonya. Lakat levittäytyivät todella hyvin jopa mun käsissäni ja mun suhteellisen pitkiin kynsiin riitti yksi kerros WUHUU,,, joko lakat ovat todella todella hyvin käyttäytyviä tai sitten mä ihan aikuisten oikeasti alan oppimaan. Leimat laitoin sitten päittäin adoren päälle harmonya ja toistepäin. Ihan kivat niistä tuli vaikka leimat ei kovin onnistuneet olleetkaan. Sitten niitä kuvia joita on nyt enemmän kuin yksi kun käytin lohikäärmeen lisäksi Devonia hyväkseni kuvausrekvisiittanan.
| Ensin lohikäärme |
| Devonin turkki |
| Sitten viimeisessä molemmat auringon paisteessa |
| Misan aluslakka, china glazen adore ja harmony, mavalan pikakuivattaja ja pueenin laatta jos en paljoa valehtele niin taisi olla 48 |
♥:Teenytinydragon
Tunnisteet:
adore,
aluslakka,
china glaze,
harmony,
irfaview,
kamera,
kickbike,
kosmetik4less,
leimaus,
lohikäärme,
mavadry,
Mavala,
Misa,
photofiltre,
pikakuivattaja,
pueen
tiistai 20. elokuuta 2013
Persikkaista oranssia holoa
Otsikko voisi olla parempikin mutta kun pää lyö tyhjää niin mennään tällä. Tein sunnuntaina itselleni ensimmäisen pidennyksen acrygeelillä ja vielä taltta malliin. Sai kyllä viilailla aika huolella ja geeli kun on niin löysää että kesti puoli ikuisuutta saada ne valmiiksi. Lakkasin kynnet perfect holographic h6:lla, ensimmäinen kerros kaljuuntui huolella varsinkin kun kynsissä alkoi olla jo ihan kivasti pituutta. Toinen kerros näytti peittävän kaljut läikät joten laitoin pikakuivattajan päälle ja sitten olikin aika jo iltapuhteille. Maanantai sitten paljasti kärjissä läpi kuultavuutta ja kynnen pinnalla pieniä kaljuja jälkiä jotka ei kuvissa hirveästi ehkä näy. Muutaman kuvan jälkeen leimasin kynsille pueenin laatasta 26 kauniin kiemuraisen viiva kuvion aika onnistuneesti. Jatkoin kuvauksia ja kuvien raakkaamisen sain valmiiksi iltavuoron jälkeen. Lakka on enemmän persikan värinen varjossa mutta aurinko tuo siihen kauniin oranssin värin vaikka en olekaan oranssin "ystävä" mutta holona tää on niin kaunis. Luultavasti mä tykkäisin ihan minkä värisestä vain kunhan se on holo ja mielellään vielä lineaarinen holo. Päätin osallistui näillä kynsillä ensimmäistä kertaa facen lakkaushaaste ryhmän oranssitkynnet haasteeseen. Nyt sitten niiitä kuvia.
Käytetyt tuotteet: Misan aluslakka, perfect holographic H6, mavalan pikakuivattaja, dependin 223 leimalakkana ja pueenin nro26 laatta. Mä onnistuin tekemään jotain (ja ei muuten hajuakaan mitä) kun viimeksi postasin ja fontti muuttui kesken kaiken ja "pienoisen" säätämisen jälkeen sain koko tekstin fontin samanlaiseksi mutta en saanut enää julkaistua sitä mun niin tykkäämässäni fontissa joten toivottavasti nyt tulee se mun valitsema fontti ja jos ei tulekkan niin neuvoja otetaan vastaan. Mites teillä on alkuviikko alkanut?
♥: Teenytinydragon
| Ennen leimailua |
| Ja leimojen jälkeen jotka ei juurikaan tässä näy |
♥: Teenytinydragon
Tunnisteet:
acrygel,
aluslakka,
depend,
Holographic,
leimaus,
mavadry,
Mavala,
Misa,
perfect,
pikakuivattaja,
pueen
tiistai 13. elokuuta 2013
Vuosipäivä ja epäonnistunut liukuvärjäys
Sunnuntaina mulla oli ollut vuoden rakenteet kynsissä. Enpä kyllä muistanut sitä sunnuntaina vaan tajusin asian vasta maanantaina. Nyt on menty geelistä akryylin kautta acrygeeliin joka pysyy mulla parhaiten. Naku kuvan kynsistä voin laittaa teidän iloksi kunhan oon saanu ensin kasvatettua kellastuneen akryylin pois alta. Sitä odotellessa saatte tyytyä mun enemmän tai yleensä vähemmän onnistuneisiin lakkauksiin. Viime kynsistä tohkeissani unohdin aluslakan alta mikä ei kyllä sinänsä haittaa kun ei noi rakenteet tunnu värjäytyvän ainakaan samalla tavalla ku luonnonkynsi. Eilen sitten yritin tehdä liukuvärjäystä vähemmän hyvällä menestyksellä. Ensin taas tohkeissani uudesta tekniikasta (no muistin sentään aluslakan) unohdin RAVISTAA lakkaa ennen ku aloitin lakkaamaan. Voitte uskoa ettei se sitten ollut tasaista väriä nähnytkään. Tajusin sentään ravistaa kun aloitin vasemman käden lakkaukset. No ei siinä sitten muu auttanut ku laittaa se toinen kerros mikä sitten muuten hieman kuplittui. Kyseinen lakka on China Glazen admire joka ihan varmasti on paremman lakkaajan käsissä oikein kauniisti käyttäytyvä lakka. Kynnet kun olivat sitten lopulta kuivuneet otin kätösiini Color Clubin foil me once jota töpöttelin kärkiin. Ensimmäinen virhe oli että mulla ei ole meikkisientä joten piti ottaa käyttöön keittiösieni, ei muuten ollut hyvä kun se on niin "reikäinen" toinen oli että olisi pitänyt ottaa huomattavasti eri sävyinen lakka mutta josko sitten ens kerralla suoriutuisi edes hieman paremmin. Niin ja sitten ei kuvatkaan juuri onnistuneet vaan piti valita huonoista kuvista se paras ja vika oli kyllä siellä kameran toisella puolella eikä suinkaan kamerassa. Mä vaan kovasti toivon että harjoitus tekee mestarin ja nyt sitten niitä kuvia ja saatte myös annostuksen meidän pikkuriiviöistä :)
Huominen on vielä sairasloma päivä ja torstaina pääsee jo töihin takaisin. En kyllä pistä yhtään pahakseni. Mites teillä on viikko alkanut?
♥: Teenytinydragon
| Tässä sitten nämä epäonnistuneet kynnet ja puhumattakaan kuvasta |
| Arskasta on vaikea saada kuvia kun se yleensä haluaa tunkea nokkansa mun linssiin |
| Devon on helpompi kuvattava (tykkää nääs poseeraa mikäli huomaa kameran) |
| Käytetyt lakat on Misan aluslakka, China Glazen admire, Color Clubin foil me once ja pikakuivattaja mitä ilman ei voi enää elää |
Huominen on vielä sairasloma päivä ja torstaina pääsee jo töihin takaisin. En kyllä pistä yhtään pahakseni. Mites teillä on viikko alkanut?
♥: Teenytinydragon
perjantai 2. elokuuta 2013
Muodon muutosta, ulkoasun päivitystä ja tietenkin kynsiä
Lauantain kynnet ei ihan onnistuneet mutta aika loppui kesken kun piti niihin läksiäisiin lähteä ettei myöhästytty. Tosin ei sitä kyllä kukaan huomannut, paitsi kun mun oli sitten ihan pakko esitellä pilalle menneitä kynsi parkoja. Nimettömät meni rullalle ja siinä vaiheessa totesin mielessäni että se pikakuivattaja on ihan pakko saada. Nyt saatte ihailla mun pilalle menneitä kynsiä (tosin nää on otettu viitisen päivää myöhemmin joten kärki kulumaa on havaittavissa)
Muuten oli kyllä ihan nätit kynnet. Kuten saattaa huomata oon hieman yrittänyt parantaa kuvaus olosuhteita, pienentänyt kuvia ettei lopu kuvatila kesken (järkkärillä otetut kun tuppaa olemaan aika raskaita) ja lisäsin myös kuviin vesileiman. Sitten kun noita lakkoja on nyt hieman kertynyt niin päätin yhdistää kaksi askartelupakkia että sain toisen lakkaus tarvikkeille.
Kuten huomata saattaa kynnen muoto on kokenut IIIISOOOON muutoksen, mun ensimmäiset taltat. Aina ennen ollut soikeat ja rakennekynsien myötä muoto muuttui pitkälti pelkäksi terävä kärkiseksi manteliksi tosin muutamia poikkeuksiakin oli. Tätä se teettää kun katselee päivästä toiseen swatch kuvia kynsilakoista (ne on meinaan järjestään tehtyjä taltoille joten päätin sitten itsekin kokeilla). Tein eilen itselleni kynnet CG:n frostbite:lla ja voi luoja että oli kaunis sähkönsininen lakka. Tosin mun lakkaus taidottomuudella niin sitä meni HIEMAN pitkin sormia ja kynsinauhoja mutta peitti hyvin kahdella kerroksella. Korjauksessa kesti 45minuuttia ja sitten halusin siihen päälle leimata perfectin hololakalla. Joo ja ei muuten ollu hyvä idea. Eka kynsi onnistui melkein hyvin mutta sen jälkeen en saanut lakkaa jäämään laattaan vaan se halusi mennä skrapan mukana,,, niin raivostuttavaa. Enkä kuitenkaan yhden kynnen onnistuttua halunnut vaihtaa lakkaa vaan raivolla vedin seuraaviin neljään kynteen jämä leimoja kun ei enää noussut koko leima vaan rippeitä. Päätin sitten suosiolla luovuttaa ja leimata toisen käden kynsiin luotetulla dependin hopealla ja niistä ei mennyt kuin keskisormi vähän sinnepäin.
Tänään sitten edelleen harmistuneena eilisen pilalle menneiden leimojen niin halusin kynsille uudet lakat. Hetken tuijoteltuani tikkuja pääsin lopputulokseen että nyt on saatava hempukka kynnet (joita mulla ei turhan usein nähdä). Poistettuani eiliset lakat elämää suuresti helpottavalla foliotekniikalla ja jos joku ei vielä tiedä niin pieni vanulappu kastetaan kynsilakan poistoaineeseen, laitetaan kynnelle, kääritään pala foliota päälle, annetaan vaikuttaa hetken, vedetään pois, VOILA lähes kaikki lakat on jäänyt vanutuppoon ja loput saa varsin helposti pois. Mutta nyt niihin tän päivän kynsiin. Kaikissa on kerros OPIn ihanaista your web or mine? lakkaa, nimettömissä ja peukaloissa on Flomarin holographic 809. Loppuihin laitoin toisen kerroksen opia.
Mitäs tykkäätte päivitetystä bannerista, taustakuvasta ja kuvista? Entäs siitä että laitan vasta loppuun käytetyt tuotteet?
Oikein hyvää viikonloppua kaikille =)
♥: Teenytinydragon
| Kuten huomaa mä olen lakkausten kanssa ihan alkuvaiheissa mutta toivon että harjoitus tekee mestarin |
| Yläosasta kuva, siellä näkyy mun valmistunut tikutus projektikin (mutta siitä sitten myöhemmin) |
| Alaosassa on koristelulakat, leimalakat ja kynsilakat top coattineen |
| Tässä aivan ihana, upea frostbite yksinään |
| Saatte nyt nauttia toisen käden kuvasta kiitos pilalle menneiden leimojen |
| Skotlannista kotiutunut lohikäärmes pääsi kuvausrekvisiitaksi |
| Sinisiin kynsiin on käytetty: Misan bottomline pohjalle, China Glazen frostbite, Mavalan mavadry ihana pikakuivattaja. Dependin hopea, Perfectin holo ja pueenin 27 laatta jäi kuvasta. |
| Misan bottomline, Mavalan mavadry, OPIn your web or mine? ja Flomarin holographic 809 |
Oikein hyvää viikonloppua kaikille =)
♥: Teenytinydragon
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










