Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikutus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. lokakuuta 2013

Lohikäärmeitä kynsillä

 Aloitetaas sillä asukuvauksella, ei muuten mennyt ihan nappiin sekään. Kysyin sunnuntaina puuhapeteltä tulisiko hän kuvaamaan ja kiinnostusta ei löytynyt ihan hirveästi joten otin jalustan kainaloon ja painelin pellolle. Matka ei ole kovinkaan pitkä mutta alkoi olla hieman kuuma toppatakissa ja maihareissa jossa oli parit villasukat sisällä. Löysin mattolaiturin luota hyvän paikan, asettelin sitten kameran jalustalle ja kerkesin ottaa yhden ainoan kuvan kun sinne tuli vanha herra polkupyörällä syömään eväitä. Mulla on muutenkin todella vaikeaa olla edes vähän luontevasti kameran "väärällä" puolella joten kun sinne tuli yleisöä niin tää tyttö pakkas kimpsut ja kampsut ja lähti talsimaan keskelle peltoa jossa sai olla rauhassa. Ei sitten muuta kuin kamera uudestaan valmiiksi. Pisin ajastin-aika on 12sekunttia ja se ei tosiaankaan ole kovin paljoa kun ensin tarkennat haluttuun kohtaan sitten juokset sinne, yrität epätoivoisesti unohtaa kameran olemassa olon ja jo räpsähtää. Mä juoksentelin siellä pellolla edes ja takas niin moneen kertaan että hikihän siinä tuli. Laitoin kamat kasaan toivoen epätoivoisesti että löytyisi edes yksi julkaisukelpoinen kuva. Ei muuten löytynyt ja kuvat nähtyään (tai pikemminkin mun ilmeet niissä) puuhapete lupautui ottamaan asukuvat kunhan löytyy aikaa. Näillä näkymin tällä viikolla ei onnistu kun mun rakkaani pakertaa 14tunnin työpäiviä. Joten se siitä ainakin tällä kertaa. Saatte ainoat onnistuneet kuvat tähän tolta reissulta.


 Epäonniselta reissulta palattuani aloin tekemään kynsihuoltoa. Halusin testata uutta ihanaa messymansionin mm05 dragon laattaa (jonka muuten unohdin ihan autuaasti kuvata). Pohjalle valikoitui uusin China Glaze Gossip over gimlets joka on aivan upea ja käyttäytyi tikuttaessa suhteellisen hyvin mutta tikuttaessa mun ainakin tulee laitettua paksu kerros. Voitte uskoa ettei käyttäytynyt yhtään hyvin lakatessa vaan alkoi kaljuuntumaan eli opinpa jotain uutta: holot eivät ole ainoita kaljuuntumiseen taipuvaisia lakkoja ja mun on varmaan pakko hankkia ennen kesää ja aurinkoa nfu oh:in aqua base lakka. Lakkailin sitten kolme kerrosta ja valoa vasten kun katsoi niin vieläkin löytyi kaljuja kohtia. Niitä kun ei muuten näkynyt niin päätin antaa olla. Näin upea lakka saa kuitenkin anteeksi paljon jopa kaljuuntumisen. Jossain vaiheessa voisi kokeilla auttaisiko siihen jos lakan kerrostaisi hopeisen hyvin käyttäytyvän lakan päälle ja jos ei onnistu niin sitten saa odottaa kunnes tilaan aqua base lakan. Sitten niihin kuviin,  sävyä en muuten saanut ihan oikein joten jos lakka kiinnostaa kannattaa googletella swatchit.


Laatta oli kyllä ihana ja pientä harjoitusta vielä vaatii leimailu mutta suhteellisen hyvin sitä jo onnistuu. Luonnonvalo oli kuvaus vaiheessa täysin kateissa mutta mulle on hyvää vauhtia tulossa ebaysta lightbox ja siihen kun käy ostaa luonnonvalolampun lisäksi niin eiköhän ne kuvien värit hieman parane talvea vasten kun sitä luonnonvaloa ei juurikaan enää paljoa nähdä.
Käytetyt: Misan aluslakka, China Glazen gossip over gimlets, China Glazen liquid leather leimailuun ja Mavalan mavadry. Mä olen alkanut pohtimaan pitäisikö ottaa testiin Seche viten pikakuivattaja. Kokemuksia otetaan vastaan samoin kuin suosituksia muistakin pikakuivattajista. Meinasinpa ihan unohtaa kertoa että sain vihdoin perjantaina kirjeen HUS:lta ja pääsen tämän kuun 22pvä ortopedille joten toiveita on päästä jo tänä vuonna magneettikuviin. IHANAA. Mites teidän viikkonne on pyörähtänyt käyntiin?


♥:Teenytinydragon

lauantai 3. elokuuta 2013

Tikutus projekti on vihdoinkin valmis

Sain tänään vihdoin raakattua ja muokattua kuvat. Meinasi jo tulla harmaita hiuksia kun hain photofiltre ohjelman ja se perhana oli tietysti englanniksi. Kyllähän siihen sai suomenkielen jonka kävinkin lataamassa mutta se oli joku ihme tiedosto mitä ei saanut purettua edes winrar:illa joten ei auttanut kuin alkaa opiskelemaan sitä englanniksi jotta sain yhdistettyä kuvia. Nyt mä ainakin osaan sen wuhuu, mullahan on siis koneella ollut jo pitkäänkin infarwiev mutta sillä en ole tehnyt muuta kuin vesileimoja joten se oli voinut tietysti olla helpommin opittavissa mutta mä tunnun muutenkin menevän aina siitä missä aita on korkein ja nyt mulla on sitten kaksi kuvanmuokkaus ohjelmaa. Nyt sitten tikutuksen pariin. Tikut kun saapuivat kotiin niin ensin piti pähkäillä ja käydä muissa blogeissa urkkimassa miten siellä on merkkaus suoritettu. Taas jos tää tyttönen olisi tajunnut mennä siitä missä aita on matalin niin olisin kyllä käynyt ostamassa tulostettavaa tarrapaperia. Ehei vaan mä päätin käydä ostamassa kuitukynän ja teippiä mihin voi kirjoittaa. Tussihan ei tullut kyseeseen kun siitä jäljestä ei ois erkkikään saanu selvää saati mä itse. Eikä muuten juolahtanut pieneen mieleenkään että olisi jotenkin suojannut pöydän minkä päällä niitä lakkailin, ei vaan mä sitten lopuksi jouduin putsaamaan pintaa kynsilakan poistoaineella. Ainoa hyvä puoli oli että mulla on lasipöytä minkä päällä on iso koristelaatta jonka puuhapete sai kaveriltaan ihan mun harraste alustaksi. Ensin yritin kynällä kirjoittaa suoraan teippiin ja voitte uskoa ettei muuten onnistunut, siinä hetken pähkäiltyäni hain tulostus paperia ja leikkurin jolla siivutin sopivan levyisiä suikaleita mihin kirjoitin lakan nimen ja niissä köyhissä ja mielikuvituksettomissa lakoissa numeron. Niitä sitten teipin avulla kiinnitin tikkujen varteen ja sitten vaan lakkailemaan. Tietenkään mä en enää muista kuinka monta kerrosta meni mihinkin lakkaan mutta osa peitti kerralla, kahdella muutamat harvat kolmella ja yksi kaunis mutta koostumukselta ihan karsea moonraker sain ties kuin monta kerrosta että oli peittävä. Osan lakkauksista onnistuin kolhimaan, osa otti kiinni toiseen lakkaan ja imi itseensä toista väriä, mikä ei kyllä niin hirveästi häiritse kun ne kohdat on ainoastaan sivuilla.
Projekti kuva
Harmi vaan etten tajunnut ottaa niitä enemmän kun olin niin tikutuksen lumoissa. Sillä että jotakuta kiinnostaa niin tikutusta psonssoroi musiikillaan florence and the machine. Tikkuihin laitoin päälle top coatin jopa tiia vanhatapion moss:iin joka on mattalakka hyvä minä. Tajusin sentään seuraavista jättää top coatin laittamatta joten ne on sitten mattapintaisia. Renkulatkin kerkesi kotiutumaan kun tikutus oli juuri valmistunut, ne on vaan niiiiiiin paljon kätevämmät kuin alkuperäiset ruuvit. Sitten niihin ongelmiin,,, teipit alkoivat avautumaan reunoilta ja mulla meinasi palaa käämit kun yritin epätoivoisesti miettiä miten sen saisi fiksattua. Paremman idean puutteessa leikkasin reunoilta ylimenevät teipit pois ja pahimpiin tapauksiin laitoin lisää teippiä tosin epäilen sen olevan vaan tilapäis ratkaisu ja pitää pohtia jotain pysyvämpää mutta nyt mennään sillä mitä on. Onneksi mulla ei ole niin paljoa saman sävyisiä etteikö niitä erottaisi paitsi muutama onneton yksilö.
Tässä mun pieni kokoelmani valmiina
Ja sitten hieman parempia kuvia tikuista mutta mikäli joku lakka kiinnostaa niin suosittelen googlaamaan siitä swatchit oikean sävyn saamiseksi mulla ei kaikista ole ihan todenmukaista kuvaa. Nythän sitten samalla näkee mun vajaan kuukauden jatkuneen lakkahulluuden tulokset, pitänee vaan toivoa ettei puuhapete kovin paljoa järkyty.
Lakat laitan ylhäältä alkaen, jatkaen koko rivin ja sitten sama alariviltä
A-England perceval, China Glaze cranberry splash, Wet´n Wild fergie velvet lounge, China Glaze snap my dragon, China Glaze hawaiian punch
China Glaze pure torture, OPI your web or mine?, Kone Helsinki holographic 809, China Glaze admire, Kone Helsinki holographic 802

Max Factor fantasy fire, Tiia Vanhatapio sangre, China Glaze c-c-courage, China Glaze harmony, Wet´n Wild gray´s anatomy
Yves Rocher noir, China Glaze liquid leather, Golden Rose matte 12, Tiia Vanhatapio black bird, Wet´n Wild fergie make them boys go logo

Sally Hansen blazing blue, China Glaze rodeo fanatic, China Glaze frostbite, China Glaze blue bells ring, China Glaze blue sparrow (neon), China Glaze adore
China Glaze gussied up green, Tiia Vanhatapio moss, Wet´n Wild caribbean frost, Rimmel, green with envy, China Glaze 2nite, Kone Helsinki holographic 819

Vevay 20, Tiia Vanhatapio fool´s gold, China Glaze passion, China Glaze devotion, Tiia Vanhatapio mercury, OPI moonraker, Depend 223, China Glaze platinium silver
Alhaalla kaikki lakat on Perfectin holographic lakkoja ja sävyjen numerot ovat: h2, h3, h4, h5, h6, h7, h8
Siinä se mun tän hetkinen lakka kokoelma on. Mitäs piditte?


♥: Teenytinydragon