Näytetään tekstit, joissa on tunniste pueen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pueen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ostoksia ja FAIL kynnet

  Head2toe:n tilaus saapui ja niin teki myös mun uusi ihana top coat jonka näin Katjan esittelemänä. Kertakaikkisen upea (tosin unohdin ottaa siitä kunnon kuvan) sillä saa mistä tahansa lakasta tehtyä holon. Kävin sitten torstaina jumbossa ostamassa uv-suotimen bonus kampanjan objektiiviin ennenkuin otan sen käyttöön. Eksyin sitten siinä samalla seppälään josta löytyi muutama golden rose ja yksi flomar kynsilakka (ne oli tarjouksessa). Citymarketista taas Essien For the twill of it huusi mun nimeäni ja kummasti se sujahti ostoskoriin. Sitten kuvia ostoksista:
Kaikki ihanat uutuudet
Samat lakat tikutettuna

 Eilen tuli sitten ihan mahdoton valinnan vaikeus että mitä sitä kynsille laittaisi varsinkin kun vanhojakin on vielä kokeilematta mutta nämä swatch kuvat ratkaisivat ongelman. Red-y & willing levittäytyi kuin unelma tikulle mutta mulla taisi eilen olla jonkun-näköinen epälakkaus päivä kun ei vaan luonnistunut. Ensimmäinen kerros oli tuskaa ja lakkaa oli pitkin kynsinauhoja. Toinen kerros meni ihan pikkasen paremmin ja siihen lätkäisin nopeasti pikakuivattajan. Päälle halusin leimata hololakalla (oon nähnyt niin tehtynä aivan ihania kuvia) 6 kynttä sain leimattua kun totesin ettei tästä tule mitään ja ei muuta kuin poistamaan leimat. Onneksi oli pikakuivattajaa kunnon kerros päällä niin lakkaa ei lähtenyt juuri ollenkaan. Päätin sitten ottaa varman päälle ja valitsin leimalakaksi china glazen devotionin joka taatusti toimii. Leimat onnistui aika hyvin jopa se kohdistaminen mutta siinä vaiheessa ärsytys oli niin suuri että en tykännyt lopputuloksesta vaan lakkailin päälle juuri saapuneella ihanuudella: china glazen fairy dustilla joka on todella todella kaunis ja pelasti melkein mun lakkaukset. Ärsytys vaan jäi niin suureksi että päätin tänään vaihtaa kynsille jotain ihan muuta. Red-y & willing vaikka onkin todella upean värinen ja oikeasti hyvä levittymään saa jäädä hetkeksi hyllylle jotta kerkeän unohtamaan suunnattoman ärsytyksen (silti suosittelen ostamaan lakan mikäli väristä tykkää).
tässä ne nyt on aaarrgghhh
Sitten saatte myös ihastella mun kuvausrekvisiittaa
käytetyt tuotteet
 Misa aluslakka, china glaze: red-y & willing, devotion ja fairy dust, mavalan pikakuivattaja ja päätin testata ensimmäistä kertaa essencen pikakuivattajaa fairy dustin päälle ja pueenin laattaa nro.26.
Essencen nimihirviö better than gel nails eli kavereiden kesken BTGN kuivatti tarpeeksi nopeasti ja jätti kauniin kiillon kaiken päälle. Siitäkin tuli ihan pikkasen parempi mieli.
 Nyt odottelen hetken aikaa tuleeko ehtiikö facen lakkaushaaste ryhmään tulla tän viikon haaste ennenkuin alan epätoivoisesti miettiä mitä nyt laittaisi kynsille, niin ja tietysti sillä oletuksella että osaisin sen sitten myös toteuttaa. Tänään on myös tiedossa hiusten värjäystä kun viikolla olin olevinani taas niin kiireinen etten sitäkään ehtinyt tekemään.
 Mites teidän viikonloppu on sujunut?

♥: Teenytinydragon

tiistai 27. elokuuta 2013

Uuden kameran haaveilua ja uudet kynnet

 Mä olen päättänyt vaihtaa kameraa. Vanha runko on kyllä enemmän kuin hyvä mutta mutta se PAINO. Joo no eihän se tietenkään ihan sikana paina mutta mä en ole sitä juurikaan jaksanut ulkoiluttaa kun pidemmän päälle se alkaa painaa ihan liikaa. Nyt on alkanut peilittömät toiselta nimeltään mikrojärkkärit olemaan jo sen verran kehittyneitä että päätin vaihtaa siihen. Eihän se tietenkään vedä vertoja peililliselle mutta riittävä mulle ja melkeinpä puolta kevyempi runko samoin kun putketkin. 70-300mm olenkin jo saanut kaupattua. Kaikki muu on myynnissä halvalla Torissa ja siellä on myös mun Kickbike myynnissä. No mutta nyt vaan toivotaan että menee kaupaksi niin sitten voi mennä hakemaan uuden kameran. Kickbikesta on tullut jo yksi kysely mutta ei sitten enää vastausta siihen, ainakaan vielä.
 Tilasin piiiitkästä aikaa Yves rocherilta. Oli pakko saada joku hyvä naamarasva ja sieltä oon aina saanut parhaiten mun iholle sopivan, no ainakin muutaman huti oston jälkeen ja nyt onnistuin kerralla saamaan todella hyvän voiteen. Pitää jossain vaiheessa tilata toisen merkkinenkin ettei iho totu liikaa yhteen. Kun sieltä ei vaan voi tilata yhtä tuotetta koriin putkahteli puskan takaa suihkusaippuoita ja jopa yksi hajuvesikin vaikka niitä en juurikaan uskalla ostaa sokkona mutta tällä kertaa sekin kannatti. Sain kaksi kaupan päällistä ja valitsin blondeille shampoon ja ripsivärin (ripsiväriä voi sitten käyttää muutkin kun vaan blondit).
espanjan granaattiomena, meksikon limesitruuna, lotuksenkukka, monoi de tahiti, ripsiväri, shampoo, flowerparty hajuvesi ja viimeisenä mut ei vähäisimpänä hunaja ja luomumysli kasvorasva 
Granaattiomenassa on aivan ihana tuoksu, limesitruunassa kivan kirpakka tuoksu, lotuksen kukassa no mun makuun vähän liian pliisu tuoksu, monoi de tahiti taas kuuluu mun lempituoksuihin oikein raskas makea tuoksu aaaahh niin huumaava. Flowerpartyssa on myös ihanan makea kukkaistuoksu, mun makuun sekä tuoksun että alkoholipitoisen juoman pitää olla makea. Minkälaisia mieltymyksiä teillä on?
 Tilasin myös "muutaman" pikakuivattajan kosmetik4less:ltä. Tuli 6 päivässä ja todella hyvin pakattuna.
Tältä se näytti avattuna 
Tässä taas sisältö paketin vieressä 
sitten pikakuivattajat lähikuvassa
Ei muuten ollut pelkoakaan että olisi saattaneet hajota. Jokainen pullo oli vielä kieritetty pariin kertaan kuplamuovissa. Hintaa setille tuli postikulujen kanssa alle 20€ Voin kyllä suositella lämmöllä nettikauppaa.

 Tänään poistin viime kertaiset lakkaukset jotka kerkesi ajan puutteen vuoksi olla yli viikon kynsillä ja muuta kuin pientä kärkikulumaa ei ollut havaittavissa paitsi ne kaljut laikut. Kesti muuten hyyyyvin pitkään tajuta miksi holo lakkojen alla suositellaan käytettäväksi aqua base aluslakkaa hmmm, no tietenkin ehkäisemään sitä saakelin kaljuuntumista. No ainakin mä tiedän nyt että vika ei ollutkaan mun lakkaus taidoissa jotka ei muuten vieläkään ole kovin kummoiset mutta kehitystä on jo havaittavissa. Mun piti näilläkin lakkauksilla osallistui facen lakkaushaasteeseen joka on tällä viikolla leimaus. Mitkä mulla usein onnistuu aikas hyvin lukuunottamatta kohdistusta ja ette kyllä ikinä usko kuka valitsi näihin kynsiin kuvion joka olisi näyttääkseen hyvältä pitänyt onnistua kohdistamaan oikein,,, no en ainakaan minä *heloittaa punaisena nolostuksesta* no se siitä haasteesta sitten. Lakkasin  china glazen adorella muut kynnet paitsi aksenttikynnet eli nimettömät ja peukalot joihin laitoin china glazen harmonya. Lakat levittäytyivät todella hyvin jopa mun käsissäni ja mun suhteellisen pitkiin kynsiin riitti yksi kerros WUHUU,,, joko lakat ovat todella todella hyvin käyttäytyviä tai sitten mä ihan aikuisten oikeasti alan oppimaan. Leimat laitoin sitten päittäin adoren päälle harmonya ja toistepäin. Ihan kivat niistä tuli vaikka leimat ei kovin onnistuneet olleetkaan. Sitten niitä kuvia joita on nyt enemmän kuin yksi kun käytin lohikäärmeen lisäksi Devonia hyväkseni kuvausrekvisiittanan.
Ensin lohikäärme 
Devonin turkki
Sitten viimeisessä molemmat auringon paisteessa
 Tarkkasilmäisimmät varmaankin huomasi vesileiman muuttuneen paikan että ulkonäön mikä johtuu ihan vaan siitä että irfanview jota oon tähän mennessä käyttänyt ei suostunut toimimaan joten "hetken" pähkäiltyäni onnistuin tekemään sen photo filtrellä jota käytän muuten niihin pieniin muokkauksiin jota teen kynsikuville. Tosin en kyllä tiedä miten sen paikan saisi muutettua kun se lykkää sen automaattisesti tohon keskelle. Tosin se ei ainakaan mua niin häiritse kun se ei siitä ihan niin selvästi näy. Toivottavasti te ette nää kuvissa entiseen ainakaan paljoa eroa kun nyt aloin räpsimään kynsikuvat pokkarilla, järkkärin odotellessa rauhassa uutta onnellista omistajaansa. Joka toivottavasti löytyy piakkoin.
Misan aluslakka, china glazen adore ja harmony, mavalan pikakuivattaja ja pueenin laatta jos en paljoa valehtele niin taisi olla 48


♥:Teenytinydragon

tiistai 20. elokuuta 2013

Persikkaista oranssia holoa

  Otsikko voisi olla parempikin mutta kun pää lyö tyhjää niin mennään tällä. Tein sunnuntaina itselleni ensimmäisen pidennyksen acrygeelillä ja vielä taltta malliin. Sai kyllä viilailla aika huolella ja geeli kun on niin löysää että kesti puoli ikuisuutta saada ne  valmiiksi. Lakkasin kynnet perfect holographic h6:lla, ensimmäinen kerros kaljuuntui huolella varsinkin kun kynsissä alkoi olla jo ihan kivasti pituutta. Toinen kerros näytti peittävän kaljut läikät joten laitoin pikakuivattajan päälle ja sitten olikin aika jo iltapuhteille. Maanantai sitten paljasti kärjissä läpi kuultavuutta ja kynnen pinnalla pieniä kaljuja jälkiä jotka ei kuvissa hirveästi ehkä näy. Muutaman kuvan jälkeen leimasin kynsille pueenin laatasta 26 kauniin kiemuraisen viiva kuvion aika onnistuneesti. Jatkoin kuvauksia ja kuvien raakkaamisen sain valmiiksi iltavuoron jälkeen. Lakka on enemmän persikan värinen varjossa mutta aurinko tuo siihen kauniin oranssin värin vaikka en olekaan oranssin "ystävä" mutta holona tää on niin kaunis. Luultavasti mä tykkäisin ihan minkä värisestä vain kunhan se on holo ja mielellään vielä lineaarinen holo. Päätin osallistui näillä kynsillä ensimmäistä kertaa facen lakkaushaaste ryhmän oranssitkynnet haasteeseen. Nyt sitten niiitä kuvia.

Ennen leimailua 

Ja leimojen jälkeen jotka ei juurikaan tässä näy


Käytetyt tuotteet: Misan aluslakka, perfect holographic H6, mavalan pikakuivattaja, dependin 223 leimalakkana ja pueenin nro26 laatta. Mä onnistuin tekemään jotain (ja ei muuten hajuakaan mitä) kun viimeksi postasin ja fontti muuttui kesken kaiken ja "pienoisen" säätämisen jälkeen sain koko tekstin fontin samanlaiseksi mutta en saanut enää julkaistua sitä mun niin tykkäämässäni fontissa joten toivottavasti nyt tulee se mun valitsema fontti ja jos ei tulekkan niin neuvoja otetaan vastaan. Mites teillä on alkuviikko alkanut?


♥: Teenytinydragon

sunnuntai 11. elokuuta 2013

"uusi" objektiivi ja ihana ihana ihana holo

 Oon edelleen sairaslomalla. Aikaa olisi vaikka muille jakaa ja silti tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi. Kävin maanantaina toisella lääkärillä kun mun jalkaa aikaisemmin hoitanut lääkäri jäi lomalle ONNEKSI. Nyt tuntuu asiat sujuvan hieman helpommin. Mulle varattiin aika työpaikan fysioterapeutille tiistaiksi ennen iltavuoron alkua ja sitten oli tarkoitus että jalka teipataan ja katsotaan sen jälkeen menenkö kokeilemaan työntekoa. Fyssari oli melkeinpä innoissaan mun vaivasta kun hänen koko pitkän uran aikana ei ole tullut vastaan seesamluun vaivoja, no onhan se tavallaan kiva että edes joku on onneissaan,,, Lopputuloksena oli sairasloman jatkuminen ja ens viikon torstaina töihin kokeilemaan kevyemmissä töissä (tosin vielä en tiedä mitä töitä sitä joutuu tekemään mut ei ainakaan keräystä). Mun piti myös käydä ostamassa image wear:sta paksu spenco pohjallinen josta piti leikata seesamluiden kohdalta pieni alue pois jotta luut lepäävät tyhjän päällä. Fiksaus toimi paremmin kuin hyvin, pitkästä aikaa pystyi kävelemään ilman minkäänlaista kipua. Mulle laitettiin myös varmuuden varalta lähete ortopedille, ajan kun voi aina perua mikäli jalka paranee ennen sitä ja jos ei parane niin sitten pääsee magneettikuviin. Nyt oon taas kyllästyttänyt teitä ihan tarpeeksi höpinöillä mun jalasta joten mennäänpäs eteenpäin,,,

 Mullahan on ollut jo kolmisen vuotta macro objektiivi mut ei vaan oo juolahtanut mieleenkään että sehän olisi aivan täydellinen kynsikuvissa. Siitä kiitos kuuluu künsii blogin Hannelelle. Hieman vaati harjoittelua kun kyseessä on kiinteä objektiivi mutta kuvat onnistuivat aivan mahtavan hyvin. Tosin mä räpsin niiitä niin paljon että meni pitkään yrittää valita parhaimmat. Tuli sinne niitä epäonnistuneitakin kun en taaskaan tajunnut ennenkuin jälkikäteen ettei olisi ollut yhtään huonompi idea ottaa jalustaa käyttöön. Mä kyykistelin parvekkeella kamera toisen polven päällä ja otin kuvia. Kenellä tahansa olisi varmaan siinä epämukavassa asennossa tullut mieleen hakea jalusta mut ei tällä tyttösellä. Mulla se vaan tuntuu olevan paras oppi kun menen siitä mistä aita on korkein (no ainakin se jää mieleen).
 SanNails Sannulta löysin muutamat ihanat lakat jotka oli pakko kotiuttaa. Color club olikin mulle ihan uusi tuttavuus.
Color club: rule breaker, Misa: sugar daddy, Color club: foil me once
 Alkuviikosta mulla meni hermo ihan totaalisesti varpaankynsien geelauksiin. Mä kun taas niin kovin fiksuna tein ne tavallisilla geeleillä enkä suinkaan soak off:lla jonka olisi voinut liuottaa pois. Sai kuulkaa viilaa puoli ikuisuutta varsinkin kun meidän nuorempi kissa (devon) halusi olla hommassa mukana (sillä pikkuriiviöllä on fetissi viiloihin). Jos mä ikinä alan edes ehdottelemaan että olisi kiva geelata varpaankynnet niin muistuttakaan ja estäkää mua tekemästä moista hulluutta kiitos. Mä aion jatkossa ihan vaan tyytyä lakkailuhin mitä tulee mun varpaankynsiin mutta ikinä ei voi tietää kun kuitenkin ajan kuluessa unohtuu miten työlästä se viilaus oli.
Rule breaker testasin viilatuille varpaan kynsille ja muutamaan varpaaseen siihen päälle laitoin sugar daddy:ä, niistä ei tullut kuvaa räpsästyä vaikka olikin juuri mun värinen vihreä. Levittyvyyskin oli hyvä, pienille kynsille riitti kevyesti yksi kerros pottuvarpaat vaativat kaksi. Tarkoitus oli laittaa kynsille foil me once mutta sitten holot veivät voiton joten poistin varpaista rule breakerin ja lakkasin ne foil me once:lla. Levittyvyys oli yhtä hyvä molemmissa lakoissa.

 Väriä en saanut toistettua täysin oikein. Tää on oikeasti aivan upea lakka, näyttää ihan käärepaperilta. Kannattaa katsoa kunnon swatch kuvat tästä lakasta. Ei kyllä taatusti jää mun ainoiksi color club lakoiksi vaan niitä on jossain vaiheessa haalittava lisää. Soveltuu myös hyvin leimauksiin. Sitten holokynsiin joihin tein tällä lakalla leimat.
Auringossa pelkkä holo 
 Katsokaa nyt miten upea se on. Jouduin miettimään kaksi kertaa raaskinko leimata päälle. Valitisin kuitenkin yhden mun lempikuvioista ja onnistu hyvin. Lopputulos ei ollut liian peittävä vaan juuri sopiva.
Auringossa leimat eivät juuri erotu
Varjossa erottuvat juuri sopivasti
Vielä yksi kuva 
 Mitäs piditte kynsistä? Mä suorastaan rakastuin lakkaukseen ja myönnettäköön että on ollut hieman vaikeuksia irrottaa katsetta omista kynsistä. Mä luulin putsanneeni ylimenneet kokonaan pois mutta tässä nähdään macro linssin ihanuus (se näyttää kaikki virheet enkä mä osaa niin hyvin kuvia muokata että saisin ne pois). Nyt mä olen jo pikku hiljaa alkanut tottumaan taltta kynsiin, joten ne on ainakin toistaiseksi tullut jäädäkseen.
Käytettyinä lakkoina: perfect h4, color club foil me once leimauksessa, mavadry pikakuivattaja ja pueenin laatta nro:33
 Perfectin holossa on jopa mun pieneen käteen hieman liian pieni korkki ja sivellin joten se tuntui hieman hankalalta lakata. Kaljuuntui ekalla kerroksella mutta toisella sai peitettyä ainakin mun lyhyisiin kynsiin. Tosin saattaa kyllä johtua mun lakkaus taidottomuudesta, tällä kerralla siivottavaa ei kyllä tullut niin paljoa kuin viimeksi enkä osaa sanoa johtuuko se hyvin hyvin pienestä harjaantuneisuudesta vai lakasta itsestään.
 Mitäs piditte kuvista? Mä tykkäsin kyllä niin paljon että macrosta tuli kerta heitosta mun luotto objektiivi kynsien kanssa.



♥: Teenytinydragon

perjantai 2. elokuuta 2013

Muodon muutosta, ulkoasun päivitystä ja tietenkin kynsiä

Lauantain kynnet ei ihan onnistuneet mutta aika loppui kesken kun piti niihin läksiäisiin lähteä ettei myöhästytty. Tosin ei sitä kyllä kukaan huomannut, paitsi kun mun oli sitten ihan pakko esitellä pilalle menneitä kynsi parkoja. Nimettömät meni rullalle ja siinä vaiheessa totesin mielessäni että se pikakuivattaja on ihan pakko saada. Nyt saatte ihailla mun pilalle menneitä kynsiä (tosin nää on otettu viitisen päivää myöhemmin joten kärki kulumaa on havaittavissa)
Kuten huomaa mä olen lakkausten kanssa ihan alkuvaiheissa mutta toivon että harjoitus tekee mestarin
Muuten oli kyllä ihan nätit kynnet. Kuten saattaa huomata oon hieman yrittänyt parantaa kuvaus olosuhteita, pienentänyt kuvia ettei lopu kuvatila kesken (järkkärillä otetut kun tuppaa olemaan aika raskaita) ja lisäsin myös kuviin vesileiman. Sitten kun noita lakkoja on nyt hieman kertynyt niin päätin yhdistää kaksi askartelupakkia että sain toisen lakkaus tarvikkeille.
Yläosasta kuva, siellä näkyy mun valmistunut tikutus projektikin (mutta siitä sitten myöhemmin) 
Alaosassa on koristelulakat, leimalakat ja kynsilakat top coattineen 
Kuten huomata saattaa kynnen muoto on kokenut IIIISOOOON muutoksen, mun ensimmäiset taltat. Aina ennen ollut  soikeat ja rakennekynsien myötä muoto muuttui pitkälti pelkäksi terävä kärkiseksi manteliksi tosin muutamia poikkeuksiakin oli. Tätä se teettää kun katselee päivästä toiseen swatch kuvia kynsilakoista (ne on meinaan järjestään tehtyjä taltoille joten päätin sitten itsekin kokeilla). Tein eilen itselleni kynnet CG:n frostbite:lla ja voi luoja että oli kaunis sähkönsininen lakka. Tosin mun lakkaus taidottomuudella niin sitä meni HIEMAN pitkin sormia ja kynsinauhoja mutta peitti hyvin kahdella kerroksella. Korjauksessa kesti 45minuuttia ja sitten halusin siihen päälle leimata perfectin hololakalla. Joo ja ei muuten ollu hyvä idea. Eka kynsi onnistui melkein hyvin mutta sen jälkeen en saanut lakkaa jäämään laattaan vaan se halusi mennä skrapan mukana,,, niin raivostuttavaa. Enkä kuitenkaan yhden kynnen onnistuttua halunnut vaihtaa lakkaa vaan raivolla vedin seuraaviin neljään kynteen jämä leimoja kun ei enää noussut koko leima vaan rippeitä. Päätin sitten suosiolla luovuttaa ja leimata toisen käden kynsiin luotetulla dependin hopealla ja niistä ei mennyt kuin keskisormi vähän sinnepäin.
Tässä aivan ihana, upea frostbite yksinään
Saatte nyt nauttia toisen käden kuvasta kiitos pilalle menneiden leimojen
Tänään sitten edelleen harmistuneena eilisen pilalle menneiden leimojen niin halusin kynsille uudet lakat. Hetken tuijoteltuani tikkuja pääsin lopputulokseen että nyt on saatava hempukka kynnet (joita mulla ei turhan usein nähdä). Poistettuani eiliset lakat elämää suuresti helpottavalla foliotekniikalla ja jos joku ei vielä tiedä niin pieni vanulappu kastetaan kynsilakan poistoaineeseen, laitetaan kynnelle, kääritään pala foliota päälle, annetaan vaikuttaa hetken, vedetään pois, VOILA lähes kaikki lakat on jäänyt vanutuppoon ja loput saa varsin helposti pois. Mutta nyt niihin tän päivän kynsiin. Kaikissa on kerros OPIn ihanaista your web or mine? lakkaa, nimettömissä ja peukaloissa on Flomarin holographic 809. Loppuihin laitoin toisen kerroksen opia.

Skotlannista kotiutunut lohikäärmes pääsi kuvausrekvisiitaksi
Sinisiin kynsiin on käytetty: Misan bottomline pohjalle, China Glazen frostbite, Mavalan mavadry ihana pikakuivattaja. Dependin hopea, Perfectin holo ja pueenin 27 laatta jäi kuvasta. 
Misan bottomline, Mavalan mavadry, OPIn your web or mine? ja Flomarin holographic 809
Mitäs tykkäätte päivitetystä bannerista, taustakuvasta ja kuvista? Entäs siitä että laitan vasta loppuun käytetyt tuotteet?
Oikein hyvää viikonloppua kaikille =)



♥: Teenytinydragon

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Varoitus kuvatulva

Kun se viimeksi onnistui niin hyvin kännykällä postaus (siis kuvat tuli isoina) päätin tehdä tämänkin laiskuuttani kännykällä ettei tarvitse konetta avata (se kun on niiiiin raskasta ja aikaa vievää xD) Näin sonnelan blogissa aivan ihanan upean punaisen lakan ja pakkohan se oli käydä kotiuttamassa parin muun kanssa ja facen kynsikirppikseltä huusin itselleni muutaman china glazen lakan edullisesti.
Ensin yhteiskuva seppälästä kotiutetuista 
Wet n wild fergie: velvet lounge
 Wet n wild fergie: make them boys go logo 
Wet n wild wild shine: caribbean frost 
Wet n wild fastdry: gray's anatomy

Kynsikirppikseltä kotiutuneet 
China glaze: gussied up green
China glaze: blue sparrow 
China glaze: hawaiian punch 
China glaze: pure torture 

Ah niin ihania lakkoja. Niin ja jouduin perjantaina menemään uudestaan lääkärin juttusille ja tällä kertaa sain reseptin tulehduskipulääkkeelle ja loppu viikon sairaslomaa. Nyt jos ei rupee parantumaan niin sitten on vuorossa kuvaukset kun siinä saattaa olla rasitusmurtuma. Pakko varmaan alkaa katselemaan miten sitä oikein potkii siis sitten jossain vaiheessa kun uskallan sillä lähteä töihin. Teinpä tossa eilen ajan kuluksi huollon itselleni. Pohjan huolsin acrygeelillä kun se näköjään on mulle se paras vaihtoehto kun ilmaumia ei ole enää juuri ollenkaan. Tällä kertaa en laittanut väriä tai mitään muutakaan vaan lakkasin lopuksi valmiiden kynsien päälle milläs muullakaan kuin aivan täydellisen upealla a-englannin perceval:lla 
Tässä kynsillä pelkästään perceval ja eikös vaan ole niiiiiin upea 
Lopuksi tein kuviot passionilla ja pueenin 33 laatalla, ihan ei kuviot onnistunut mutta eihän se nyt joka kerta voi onnistua. Mä oon pyörinyt aikani kuluksi netissä ja täytyy sanoa että ei oo tullu halvaksi tämä sairasloma. Jenkeistä on muutaman paketti tulossa ja ne on siinä ja siinä ettei mene tullirajan yli. Mitäs piditte ostoksista ja kynsistä? Oliko liikaa kun joka lakka oli vielä kuvattu erikseen? Nyt mä meen jatkaa jalan parantelua. 

❤: Teenytinydragon 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Ostoja ja leimaus innostus

Ensi alkuun varoituksen sana tää on kilometri postaus kera kuvien. Ebay tilaukset, http://www.kosmetik4less.de/en/ ja pueenin tilaukset on saapuneet no muutama paketti ebaystä on vielä matkalla. kosmetik4less tilasin 3mascaraa ja 3 kajalia hintaa kaikille tuli postikulujen kanssa 19€ (mä kun vielä meikkaan niiiiin hirveän usein, lähinnä siitä syystä tilasinkin noin monta kun mulla ne kerkee mennä huonoiksi ennen ku on käytetty niin nyt ei niin haittaa kun hinta ei päätä huimannut) tilaus taisi tulla vielä reilu viikossa.

Ebaystä tulleet (kuvasta unohtui nokia lumia 800 plankot pinkit kuoret mitä tilasin 3kappaletta)
Pueenin love elements collection ja mukana tuli nahkakotelo laatoille, hintaa tuli hurjat 24€ postikuluineen ja kesti tulla reilu 2 viikkoa

Nää oli ainoat laatat mistä en juurikaan tykännyt 


Nää taasen on mun lempilaatat






Nyt pääsin sitten testaamaan ekan kerran koko kynnen leimausta ja kyllä mä ihan rakastuin. Kolmessa ekassa kuvassa on leimat tehty laatalla numero 44 ja suoraan valmiin kynnen päälle ja eihän ne sillä tavalla laitettuna kestänyt kuin päivän verran hyvänä ja sitten tuli kulumaa niin paljon että tänään viilasin päällikerroksen kynsistä, buffasin ja leimasin uuden kuvion laatasta numero 26 siihen päälle uusi uv top coat ja nyt kyllä pitäisi pysyä seuraavaan huoltoon asti ellei tule vaihdettua ennen sitä. Leimauslakkana käytin dependin hopeista lakkaa numero 223 mikä on aivan ehdottoman hyvä hopeinen leimalakka.



Tässä on nyt sitten ensimmäiset kännykän kuoret jotka on tuunattu täysin vieraalle immeiselle, toiveena oli valkoiset siivet (ja arvatkaa vaan kuka postas haukan lailla uunin luukun edessä ettei ne vaan oo liian kauaa siellä ja siten kellastu) ja kuten kuvasta näkyy niin pinkkiä toivottiin vaikka mä en itse niin pinkin perään olekaan (ellei sitä ole yhdistetty mustaan) niin voisin jopa itsekin käyttää näitä. Niin ja ette kuule ikinä usko mutta mä tein eilen tilauksen adenina verkkokauppaan ja tilasin kuule 4 siis todellakin 4 lakkaa, mä kun en ole koskaan ollut erityisen hyvä lakkaaja ne siveltimet tuntuu vihaavan mua ja sitten meinaa mennä hermo todella huonoon kuntoon (geeleillä on jotenkin niin paljon helpompi tehdä siistiä jälkeä) mut joo takas mun tilaukseen, tilasin siis 3 china glaze lakkaa romantique kokoelmasta ja yhden A-england lakan. Tosin en kyllä ajatellut menettää hermojani yrittäessäni epätoivoisesti lakata niillä vaan nimenomaan tilasin ne leimalakoiksi, a-englandista en oo satavarma toimiiko se mutta kun se vaan oli niin upea punainen (hullu, hullu, hullu kuka nyt tilaisi lakan pelkän värin takia kun ei sille edes aio lakata) mutta CG:n romantique kokoelman on kehuttu olevan erinomainen leimaukseen ja toinen hyvä on ainakin tronika kokoelma ja voi herran jumala sentään mihin ihmeeseen tää maailma on menossa kun mä tilaan lakkoja,,, ihan melkein pelottaa ajatellakin, tosin mä kyllä syytän tästä hulluudesta kaikkia kynsiblogeja mitä seuraan ja mähän olen täysin syyntakeeton tähän,,,
Nyt ennen ku tää menee ihan levottomaksi katson parhaaksi lopettaa tähän.


♥: Teenytinydragon