keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hengissä ollaan edelleen!

 Onnistuin saamaan ensimmäistä kertaa elämässäni syysmasennuksen tosin senkin hieman myöhässä. Ei jaksanut tehdä oikein mitään, kynnetkin pysyi simppeleinä enkä edes kuvannut kaikkia. Pitkälti johtuu varmaan siitä että olen tottunut tekemään ruumiillista työtä ja nyt kun ei sitä vieläkään kykene tekemään niin sitä vaan masentui ja laiskistui. Nyt on siitä päästy ohi joten mä sitten onnistuin koukuttamaan itseni True blood sarjaan jota onkin tullut katsottua lähes kaikki jaksot mitä HBO kanavapaketilta löytyy. Löysin muuten myös pinterestin iki-ihanan maailman, sieltä mut löytää ainakin omalla nimellä (linkkiä en osaa puhelimella tähän laittaa).
 Asukuvauksesta ei sitten tullut mitään kun Puuhapete teki ylitöitä ihan viime päiviin asti ja nyt ei valoa juuri ole. Pitää katsella jos joku viikonloppu päästäisiin ulos ottamaan kuvia kun meidän koti on sen verta täyteen ahdettu ettei sinne mahdu kuvia ottamaan. Kynsi kuvia on muutamia kamerassa ja pitääkin tässä tehdä lähipäivinä tehdä postaus koneelta niin pääsette niitäkin ihailemaan. Tähän loppuun laitan viimeisimmät kynnet ja mun ensimmäisen rautalanka korun kuvan. 

Mites teillä on mennyt mun poissaolon aikana? 

<3: Teenytinydragon


tiistai 8. lokakuuta 2013

Lohikäärmeitä kynsillä

 Aloitetaas sillä asukuvauksella, ei muuten mennyt ihan nappiin sekään. Kysyin sunnuntaina puuhapeteltä tulisiko hän kuvaamaan ja kiinnostusta ei löytynyt ihan hirveästi joten otin jalustan kainaloon ja painelin pellolle. Matka ei ole kovinkaan pitkä mutta alkoi olla hieman kuuma toppatakissa ja maihareissa jossa oli parit villasukat sisällä. Löysin mattolaiturin luota hyvän paikan, asettelin sitten kameran jalustalle ja kerkesin ottaa yhden ainoan kuvan kun sinne tuli vanha herra polkupyörällä syömään eväitä. Mulla on muutenkin todella vaikeaa olla edes vähän luontevasti kameran "väärällä" puolella joten kun sinne tuli yleisöä niin tää tyttö pakkas kimpsut ja kampsut ja lähti talsimaan keskelle peltoa jossa sai olla rauhassa. Ei sitten muuta kuin kamera uudestaan valmiiksi. Pisin ajastin-aika on 12sekunttia ja se ei tosiaankaan ole kovin paljoa kun ensin tarkennat haluttuun kohtaan sitten juokset sinne, yrität epätoivoisesti unohtaa kameran olemassa olon ja jo räpsähtää. Mä juoksentelin siellä pellolla edes ja takas niin moneen kertaan että hikihän siinä tuli. Laitoin kamat kasaan toivoen epätoivoisesti että löytyisi edes yksi julkaisukelpoinen kuva. Ei muuten löytynyt ja kuvat nähtyään (tai pikemminkin mun ilmeet niissä) puuhapete lupautui ottamaan asukuvat kunhan löytyy aikaa. Näillä näkymin tällä viikolla ei onnistu kun mun rakkaani pakertaa 14tunnin työpäiviä. Joten se siitä ainakin tällä kertaa. Saatte ainoat onnistuneet kuvat tähän tolta reissulta.


 Epäonniselta reissulta palattuani aloin tekemään kynsihuoltoa. Halusin testata uutta ihanaa messymansionin mm05 dragon laattaa (jonka muuten unohdin ihan autuaasti kuvata). Pohjalle valikoitui uusin China Glaze Gossip over gimlets joka on aivan upea ja käyttäytyi tikuttaessa suhteellisen hyvin mutta tikuttaessa mun ainakin tulee laitettua paksu kerros. Voitte uskoa ettei käyttäytynyt yhtään hyvin lakatessa vaan alkoi kaljuuntumaan eli opinpa jotain uutta: holot eivät ole ainoita kaljuuntumiseen taipuvaisia lakkoja ja mun on varmaan pakko hankkia ennen kesää ja aurinkoa nfu oh:in aqua base lakka. Lakkailin sitten kolme kerrosta ja valoa vasten kun katsoi niin vieläkin löytyi kaljuja kohtia. Niitä kun ei muuten näkynyt niin päätin antaa olla. Näin upea lakka saa kuitenkin anteeksi paljon jopa kaljuuntumisen. Jossain vaiheessa voisi kokeilla auttaisiko siihen jos lakan kerrostaisi hopeisen hyvin käyttäytyvän lakan päälle ja jos ei onnistu niin sitten saa odottaa kunnes tilaan aqua base lakan. Sitten niihin kuviin,  sävyä en muuten saanut ihan oikein joten jos lakka kiinnostaa kannattaa googletella swatchit.


Laatta oli kyllä ihana ja pientä harjoitusta vielä vaatii leimailu mutta suhteellisen hyvin sitä jo onnistuu. Luonnonvalo oli kuvaus vaiheessa täysin kateissa mutta mulle on hyvää vauhtia tulossa ebaysta lightbox ja siihen kun käy ostaa luonnonvalolampun lisäksi niin eiköhän ne kuvien värit hieman parane talvea vasten kun sitä luonnonvaloa ei juurikaan enää paljoa nähdä.
Käytetyt: Misan aluslakka, China Glazen gossip over gimlets, China Glazen liquid leather leimailuun ja Mavalan mavadry. Mä olen alkanut pohtimaan pitäisikö ottaa testiin Seche viten pikakuivattaja. Kokemuksia otetaan vastaan samoin kuin suosituksia muistakin pikakuivattajista. Meinasinpa ihan unohtaa kertoa että sain vihdoin perjantaina kirjeen HUS:lta ja pääsen tämän kuun 22pvä ortopedille joten toiveita on päästä jo tänä vuonna magneettikuviin. IHANAA. Mites teidän viikkonne on pyörähtänyt käyntiin?


♥:Teenytinydragon

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pukeudu pinkkiin päivä!

 Olihan se pakko tehdä pinkit kynnet. Ensin ajattelin että olisin taiteillut aksenttikynsiin roosanauhat ja muihin kissat alkavan eläinten viikon kunniaksi mutta siitä olisi tullut omaan silmään ihan liian levoton: Tein sitten pinkit pohjat ja hieman tummemmalla two-way nail art kynällä roosanauhat. Sunnuntaina ajattelin sitten huoltaa kynnet joten sitten teen eläinten viikkoon sopivat kynnet. Keskiviikkona postiluukusta tupsahti Trans Desing:lle tehty tilaus, huomenna pitäisi viedä äidille lakat tai viisi niistä.
Vasemmalla on mun lakat: Afterglow ja Gossip over gimlets (joka on muuten aivan upea) loput onkin sitten äidin himoitsemia crackle lakkoja


Laitoin töihin myös mun uudet pinkit maiharit tai no työmatkalle meillä kun joutuu käyttämään turvakenkiä. Huomenna yritän sitten saada teille kuvia mun ihanista kengistä ja uudesta takista. Mitäs teillä on ollut päällä pukeudu pinkiin päivänä?
Misa aluslakka, China glaze exquisite, Nailstar two-way nail art pen ja pikakuivattajana Mavalan mavadry


♥:Teenytinydragon

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kynsiä ja pientä hehkutusta ♥

 Tein sitten sunnuntai illalla uudet lakkaukset ja siinä kestikin sen verran pitkään että en jaksanut enää siistiä reunoja saati että olisin kerennyt värjäämään hiukset. Eilen aamulla aloin värjäämään hiuksia ennen iltavuoron alkua ja sen jälkeen piti siistiä lakkaukset jotta saa kuvat otettua. Värjäys projekti kestikin sen verran pitkään että siistiminen ennen kuvien ottoa vähän jäi. Joten älkää kiinnittäkö huomiota kynsinauha alueelle.
Lisää kuvateksti
 Laitoin vasemman käden kynsiin vielä päälle holo päällyslakkaa mikä kyllä ehdottomasti vaatisi auringonvalon jotta sen upeus tuli esiin kaikessa kauneudessaan. Ihan onnistuneet lakkaukset mikäli ei katso kynsinauha aluetta liian tarkkaan.

 Käytetyt lakat: Misan aluslakka, pikkurilleissä china glazen exquisite, nimettömissä opin your web or mine?, keskisormissa china glazen bend over backwards, etusormissa alla on china glazen snap your dragon ja päällä 2x china glazen ring in the red, peukaloissa on china glazen thunderbird. Vasemman käden kynsissä on silly lilyn spectraflair top coat ja kaiken kruunaa essencen BTGN.
 Sitten siihen pieneen hehkutukseen. Eilen tuli puuhapeten mulle tilaamat paketit. Joissa tuli kolmet olohousut ja ihana talvitakki. Sitten kuvitelkaa armotonta rumpujen pärinää ja sieltä paljastui myös maailman ihquimmat PINKIT PVC MAIHARIT wuuuuhuuuu ne oli vaan niiiiiin söpikset että mun oli pakko saada ne (vaikka mä en juuri ole sen pinkit perään mut nää oli vaan PAKKO saada). Niissä oli jopa nauhan reiät sydämen muotoiset How cool is that? Pitää katsoa jos viikonloppuna saisin aikaan teille muutamat asukuvat kun kengät oli niin ihanat :) Mites teidän viikko on alkanut? Perään saatte vielä linkin kauppaan jota suosittelen lämpimästi, halvalla hyvää ja nopeastikin vielä.


♥:Teenytinydragon



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ostoksia ja FAIL kynnet

  Head2toe:n tilaus saapui ja niin teki myös mun uusi ihana top coat jonka näin Katjan esittelemänä. Kertakaikkisen upea (tosin unohdin ottaa siitä kunnon kuvan) sillä saa mistä tahansa lakasta tehtyä holon. Kävin sitten torstaina jumbossa ostamassa uv-suotimen bonus kampanjan objektiiviin ennenkuin otan sen käyttöön. Eksyin sitten siinä samalla seppälään josta löytyi muutama golden rose ja yksi flomar kynsilakka (ne oli tarjouksessa). Citymarketista taas Essien For the twill of it huusi mun nimeäni ja kummasti se sujahti ostoskoriin. Sitten kuvia ostoksista:
Kaikki ihanat uutuudet
Samat lakat tikutettuna

 Eilen tuli sitten ihan mahdoton valinnan vaikeus että mitä sitä kynsille laittaisi varsinkin kun vanhojakin on vielä kokeilematta mutta nämä swatch kuvat ratkaisivat ongelman. Red-y & willing levittäytyi kuin unelma tikulle mutta mulla taisi eilen olla jonkun-näköinen epälakkaus päivä kun ei vaan luonnistunut. Ensimmäinen kerros oli tuskaa ja lakkaa oli pitkin kynsinauhoja. Toinen kerros meni ihan pikkasen paremmin ja siihen lätkäisin nopeasti pikakuivattajan. Päälle halusin leimata hololakalla (oon nähnyt niin tehtynä aivan ihania kuvia) 6 kynttä sain leimattua kun totesin ettei tästä tule mitään ja ei muuta kuin poistamaan leimat. Onneksi oli pikakuivattajaa kunnon kerros päällä niin lakkaa ei lähtenyt juuri ollenkaan. Päätin sitten ottaa varman päälle ja valitsin leimalakaksi china glazen devotionin joka taatusti toimii. Leimat onnistui aika hyvin jopa se kohdistaminen mutta siinä vaiheessa ärsytys oli niin suuri että en tykännyt lopputuloksesta vaan lakkailin päälle juuri saapuneella ihanuudella: china glazen fairy dustilla joka on todella todella kaunis ja pelasti melkein mun lakkaukset. Ärsytys vaan jäi niin suureksi että päätin tänään vaihtaa kynsille jotain ihan muuta. Red-y & willing vaikka onkin todella upean värinen ja oikeasti hyvä levittymään saa jäädä hetkeksi hyllylle jotta kerkeän unohtamaan suunnattoman ärsytyksen (silti suosittelen ostamaan lakan mikäli väristä tykkää).
tässä ne nyt on aaarrgghhh
Sitten saatte myös ihastella mun kuvausrekvisiittaa
käytetyt tuotteet
 Misa aluslakka, china glaze: red-y & willing, devotion ja fairy dust, mavalan pikakuivattaja ja päätin testata ensimmäistä kertaa essencen pikakuivattajaa fairy dustin päälle ja pueenin laattaa nro.26.
Essencen nimihirviö better than gel nails eli kavereiden kesken BTGN kuivatti tarpeeksi nopeasti ja jätti kauniin kiillon kaiken päälle. Siitäkin tuli ihan pikkasen parempi mieli.
 Nyt odottelen hetken aikaa tuleeko ehtiikö facen lakkaushaaste ryhmään tulla tän viikon haaste ennenkuin alan epätoivoisesti miettiä mitä nyt laittaisi kynsille, niin ja tietysti sillä oletuksella että osaisin sen sitten myös toteuttaa. Tänään on myös tiedossa hiusten värjäystä kun viikolla olin olevinani taas niin kiireinen etten sitäkään ehtinyt tekemään.
 Mites teidän viikonloppu on sujunut?

♥: Teenytinydragon

tiistai 24. syyskuuta 2013

Helmikuussa päästään käymään kotona ♥

 Nyt on 7 päivää autuutta ja ihanuutta tiedossa helmikuulle. Varattiin ja maksettiin puuhapeten kanssa matka Skotlannin Edinburgh:iin joka ensi kerrasta lähtien tuntui kodilta. Joka vuosi ollaan siellä käyty (tosin tää vuosi jää ikävä kyllä välistä) mutta siellä on lohdutukseksi seuraavan reissun aikana maalaismarkkinat ja luulenpa että on HIEMAN erilaiset kuin suomessa. Nyt tuli niin hirveä koti-ikävä että pläjäytän teille muutaman kuvan menneiltä reissuilta.
Water of Leith walkway

Sir Walter Scott muisto monumentti

Edinburgh linna 

Paikallinen koulu

Ensimmäisen hotellin läheltä

Kaunis silta

Greyfriars Bobby muistopatsas 

Puuhapete kirkon edustalla

Water of Leith walkway

Paikalliselta villiintyneeltä hautausmaalta

Kirkon rauniot

Hautausmaalta

Hautausmaalta

Monumentti kukkula ja kuningattaren "pikku" mökki (oikeassa alakulmassa) 

Kirkko 

♥: Teenytinydragon

Uudet kynnet ja vaavi

 Viikonloppu meni ihan hurjalla vauhdilla ja maanantai kolkutteli ovella ihan liian nopeasti. Lauantaina käytiin puuhapeten kanssa äidin luona. Tilattiin äidin kanssa Trans desing:ltä lakkoja kun huomasin että siellä oli äidin himoitsemat crackle lakat tarjouksessa (tosin ei normaalihinnatkaan päätä huimaa). Äiti sitten valitsi itselleen 5 lakkaa joiden nimet otin ylös ja kotona sitten lisäsin tilaukseen omat lakat, tosin en saanut pienempiin posteihin mahdutettua kuin 2 lakkaa itselleni. Onneksi mulle on tulossa Head2toe:lta 11 lakkaa ja thinneri. Jotka muuten saattaa hyvällä tuurilla olla nyt postissa mua odottamassa (sen näkee sitten huomenna). Sunnuntai aamuna pääsin vihdoin tekemään uudet kynnet, edellisillä lakkauksilla olin sen 2 viikkoa eikä niihin tullut muuta kuin minimaalista kärkikulumaa. Halusin syksyn kunniaksi kokeilla China glazen cranberry splash:iä joka on juuri täydellinen punainen. Laitoin taas kynsinauhojen ja sivujen suojaksi vaseliinia eikä tarvinnut kirota reunoja siivotessa yhtään kun kaikki lähti niiiin nätisti pois. Ensimmäinen kerros onnistui hyvin mutta toisella onnistuin laittamaan liian paksun kerroksen lakkaa joka sitten pikakuivattajan innostamana rupesi kuplittumaan ja vasemmassa on jokaisessa kynnessä kärki ihan rutussa. Oikea oli suhteellisen onnistunut. En sitten millään kerennyt niitä vaihtamaan kun veli tuli kyläilemään kolmen ihanan mutta hieman villinpuoleisen pojan kera. Sen jälkeen puuhapete vei mut syömään chico´s:iin josta halusi itselleen pokkaa paidan (sai kyllä paitansa). Mä söin suussa sulavan grillipihvin ja jälkiruuaksi omenapaistoksen. Joutui melkein vyörymään kotiin kun vatsa oli niin täynnä eikä toiveitakaan että olisi jaksanut laittaa uudet lakat joten näillä mennään hetki vielä. Maanantaina sain vihdoin aikaiseksi soittaa kampaajalle ja sainkin yllättävää kyllä samalle päivälle ajan. Kampaaja ei ollut ihan ventovieras vaan olen käynyt hänellä ennenkin joten uskalsin antaa vapaat kädet. Ensimmäinen ajatus mikä tuli hiukset nähtyäni oli "miksi mä en oo tehny tätä aikaisemmin". Mulle ei vaan yksinkertaisesti sovi pitkät tai vähääkään pidemmät hiukset puhumattakaan niistä ongelmista niiden kanssa, joka pesukerralla tuntuu lähtevän puolet pois, rasvoittuu hetkessä, ei voi blondaa niin usein, aina silmillä ja ainoana ratkaisuna ne viettää aikaansa ponnarilla. Onneksi nyt mulla on taas ihanat hiukset joo ja ravaan vieläkin todella usein peilin edessä niitä ihailemassa. Instagram:iin laitoinkin kuvan ennen ja jälkeen mutta kuva on puhelimessa niin nyt en niitä pääse esittelemään täällä. Nyt mä lakkaan puuduttamasta teitä mun jutuilla ja laitan kuvia kehiin (ekat lakka kuvat mun vaavilla).

Aikasemmasta poiketen käytetyt tuotteet jo nyt, aluslakka (sama vanha), cranberry splash ja pikakuivattaja
Kuvausrekvisiittana toimii mun ihka ensimmäinen lohikäärme josta mun "pieni" fetissini  alkoi. En raaskinut upean värin ja pienten epäonnistumisten takia näitä alkaa koristelemaan
Puuhapeteltä saadut lahjat: Tamrac:in kameralaukku ja slik:in minijalusta (laukun väriä en saanut ihan oikein vaan se on enemmän marjapuuron punainen kuin pinkki)
Syksy tulee
Meidän ensimmäiset treffit oli tällä sillalla aikoinaan
Äidin parveke kukka
Ilta aurinko parvekkeelta kuvattuna
Hieman myöhemmin kun säteet on jo haalistumassa

 Saatte varmaan jatkossakin katsella mun räpsimiä luontokuvia kynsien ohella. Ens kerralla onkin varmaan ostopostauksen aika ellen sitten pihtaa niitä siihen asti että kaikki ovat kotiutuneet. Toivottavasti teillä on alkanut viikko hyvin.



♥: Teenytinydragon