Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kaikkea kivaa

Joo en sitten keksinyt parempaakaan otsikkoa mutta itseasiaan hävettää ihan kun on niin pitkä aika vierähtänyt viime postauksesta. Tässä on tullu kärsittyä flunssasta, laiskuudesta ja pienen pienestä pelikoukusta (no joo toi viimoinen ei ehkä ole niin PIENI). Kiitos kuuluu taas kerran mun miehelleni joka sai mut uudelleen koukutettua hidden objects peleihin. No meneepähän vapaa-aika kuin siivillä. Kävin myös fiksuna tyttönä pääsiäslauantaina IKEASSA kaverin kanssa ja siellä oli kaiken hyvän lisäksi wau-päivät ja voitte kyllä uskoa etten enää IKINÄ mene ikeaan lauantaina,,, oli meinaa sen verran porukkaa siellä että ihan meinas ruveta ahdistaa mutta sain mitä halusinkin eli uuden pöydän mun kynsi/askartelu nurkkaani kun vanhassa loppui tila kesken.
Uusittu nurkkaus.
Nyt on tilaa vaikka muille jakaa. Sitten postiluukku on kolissut muutamaan otteeseen. Vihdoin tuli maythepsin toinen osa tilauksesta ja bangoodin tilaus ja sitten vielä huutopaketti saapui. Tuli sitten pääsiäisenä tutustuttua huolella Etsyyn ja sieltä olis nyt tulossa 8 pakettia joista kolmea saa sitten jännittää ja huolella, ne kun meni sen raivostuttavan alhaisen tullirajan yli. No ei auta muu kuin pitää sormet ja varpaat ristissä.
Maythepsistä 2kiekkoa kirkkaita eri mallisia isoja strasseja ja liloja, vihreitä, sinisiä ja vaalean sinisiä strasseja joka pussissa pitäisi ainakin olla 20000 kappaletta.
bangood vähän kaikkea kivaa ja hintakaan ei päätä huimannut (kokonais summa jäi reilusti alle tullirajan).
Prismasta löydettyjä. Liian isoja kynsille mutta sopivia deco deniin.
Meinasin kokonaan unohtaa Strapyan tilauksen. Muutamia helmiä ja aivan supersuloinen kännykkän kuulokereiän suojaksi tarkoitettu kissa.
Voitettu huutopaketti joka tuli maksamaan postikulujen kanssa 19€ mikä ei mun mielestä ollut yhtään paha hinta kun tuossa on lähes täysi akryylijauhe purkki. Osa menee jossain vaiheessa uudelleen myyntiin mutta loput pidän  itse.
Pääsiäisen pyhinä tuli myös tehtyä huolto ja kyllä huomasi ettei ole ollut kovia pakkasia kun ilmaumia ei ollut juuri ollenkaan (niin ja asiaan tietenkin auttoi se että piti sormet ja kynnet lämpöisinä). Päätin tehdä tikrukynnet ja teinpä sitten raidat tahman päälle (ei yhtään hyvä idea kun ei niitä juuri saanut korjailtua). Seuraavalla kerralla teen kyllä valmiin kynnen päälle. Loppu tulos oli kyllä kaikesta huolimatta ihan tyydyttävä.






♥:lla Teenytinydragon

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huoltoa ja shoppailuja

Tein sunnuntaina itselleni huollon ja en taida ainakaan hetkeen laittaa kynsiin ketjua. Sitä oli ihan hirveä saada pois, sähköviilastakaan juuri apua ollut kun se tykkäsi vähän turhan paljon "pompsahdella" kynneltä joten tää tyttö sitten viilasi sen käsipelillä pois ja voin sanoa etten kyllä tee sitä hetkeen (kädet oli aikamoisessa krampissa sen urakan jälkeen). Yritin tehdä kynnet Gemman kynsivideolla nähtyjen kynsien malli päässä mutta yllättäen lopputulos ei ihan vastannut sitä mitä piti,,, ja kyseessä on sitten mun ensimmäinen ranskis siis omilla nakeilla ja päätin aloittaa helposta eli häivytetystä ranskiksesta
Lisää kuvateksti


Devonin piti päästä katsomaan mitä mä puuhaan ♥
Kuvista sitä ei juuri näe mutta camouflage ei sovi mun ihon väriin mutta saa olla nyt sen pari viikkoa ellen kyllästy aikaisemmin. Eilen oli ihana viikkovapaa mutta tuleva pakkolauantai ei juurikaan innostaisi vaikka se onkin aamuvuoro viikon jälkeen mukavampaa kun vaihtaa iltavuorosta aamuun ja yrittää epätoivoisesti puoli päivää herätä. Tänään oli postilaatikko kolahtanut ja ihana postipate oli tuonut tilauksen t-martilta ja toisen osan maythepsin tilauksesta.
T-martilta tuli 5 geelisivellintä, hyrrä neliö strasseja ja laatikossa pyöreitä strasseja jotka saan erotellakuten kuvasta näkyy (tosin tänään ei energia siihen riitä)

Maythepsiltä tarra-arkillinen isoja strasseja, pussillinen kirkkaita strasseja joita pitäisi olla 20000 (en ajatellut laskea niitä kuitenkaan) ja ihania 3D muoviruusuja

Sitten vaan odotellaan toista osaa maythepsin tilauksesta ja paria muuta mitkä on tuloillaan maailmalta. Eilen voitin huudon facen kynsiryhmässä ja sieltä on sitten tulossa kaikkea kivaa. Etsyynkin pitäisi tutustua ajan ja rahan kanssa, siellä oli vaikka mitä ihanaa varsinkin puhelimen tuunaukseen. Viikonloppuna mikäli jaksan ajattelin tuunata tylsän metallisen tupakkakotelon uuteen uskoon. Saa vaan nähdä viekö pakkolauantai mehut. Meidän kissat oli ihan hulluina viikonloppuna kun aurinko alkaa näyttäytymään kunnolla joten ajattelin laittaa meidän enemmän ja vähemmän karvaisista vauvoistakin kuvia ;)
Koristekissat (huomatkaa Devonin miehekkäät manboobsit ja maha joka muistuttaa jotain ihan muuta)

Arska joka näyttää vettuuntuneelta (nojatuoli ja lampaan-nahka on kissojen oma mesta)

Devon seinäpedissä mikä alkaa uhkaavasti taipua alaspäin

♥:lla Teenytinydragon

torstai 7. maaliskuuta 2013

Huoltoa ja deco deniä

Johan taas vierähtikin aikaa että pääsin taasen tänne kirjoittelemaan. Joku voisi vielä luulla että mulla on vilkaskin sosiaalinen elämä mutta ei, mä oon vaan yksinkertaisesti ollut laiska. No on mulla yksi tyttöjen ilta ollut, muutama lasi punaviiniä (lantrattuna coca colalla) ja yksi siideri. Mä en pysty vieläkään juomaan punaviiniä "raakana" heti tulee oksennusrefleksi kiitos nuoruuden punaviinikännien. Hyvää seuraa, musiikkia, hieman karaokea (onneks kaverit ovat hyviä laulamaan niin ei tarvinnut kärsiä, mähän en siis itse suostu laulamaan se kun ei sitten ole enää kaunista kuultavaa) ja loppuilta rakkaan kainalossa ♥. Mä olen nyt totaalisen taantunut ja ottanut kuvia tekeleistäni pelkästään kännykällä. Ei hyvä idea varsinkaan kun mulla on ongelma siirtää niitä koneelle. Huutaa vaan että resurssi on jo käytössä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) joten ikävä kyllä tähän postaukseen ei tule kuvia. Tosin loppuun voisin laittaa muutaman kuvan meidän rakkaista "nälkää näkevistä" kissoista.
 Punaiset pelkistetyt kynnet alkoi kypsyttää jo viikon jälkeen joten tein niihin koristehuollon eli viilasin ainoastaan pinnan puhki ja laitoin mustan värin pohjalle, koristelut tein sitten strasseilla, mikrohelmillä ja ketjulla. Mulla ei ikävä kyllä ollut ohutta ketjua kun en viitsinyt ihan hopeaketjuja pätkiä kynsiin laitettaviksi. Kaiken kaikkiaan tuli ihan kivat kynnet.Tein myös pari kännykän kuorta käyttämällä geeliä liiman sijaan ja on ne kaikki strassit, helmet ja vanhat korut pysyneet ainakin vielä paikoillaan. Toinen on tehty puoltoista viikkoa sitten ja toinen viime viikonloppuna. Aikaa meni molempiin sen työpäivän verran ja selkä huusi hunajaa sen jälkeen vaikka miten yritti verrytellä. Mä vaan niin nautin pienestä näpertelystä. Mieli lepää siinä tehdessä. Tein myös veljen avokille pienen rasia missä käytin lisäksi ääriviiva tarroja ja se on lakattu kynsilakalla. Parasta oli kun mun 6-vuotias veljenpoika nähtyään mun kännykän kuoren oli äidilleen myöhemmin tokaissut että: sitten kun mä saan kännykän niin annan Mialle karkkipussin että hän tekee mulle samanlaiset kuoret ♥ lapset on vaan niin ihania ja ton ikäiselle karkkipussi on paljon. Mä onnistuin myös löytämään Etsystä deco den taivaan, pitää tehdä sinne muutama tilaus kunhan tilipäivä vaan koittaisi. Niin ja pitää sitten myös tilata muutama kännykkäkuori lisää että voi sitten vaihdella mielen mukaan. Viikonloppuna pitäis myös tehdä kynsille huolto ja mulla ei vieläkään ole pienintä hajua että mitäs tällä kertaa niille tekisi. Ehdotuksia otetaan vastaan. Tähän loppuun laitan niitä kissa kuvia ja teen sitten kännykällä sen kuva postauksen tekeleistä.


Mä olin nyt kiltti ja etsin molemmista pentukuvat jossa ne näyttää VIELÄ normaaleilta, molemmat kun tykkää syömisestä ja sen kyllä huomaa. Ylhäällä on Arska itämainen variantti ja alempana Devon devon rex (eikös olekin omaperäinen nimi kissalla tosin ei kyllä ollut kaukana ettei siitä olisi tullut demonia oli meinaan käytös hieman kyseenalaista)

♥:lla Teenytinydragon

maanantai 28. tammikuuta 2013

Blingbling prinsessakynnet

Mä löysin sisäisen harakkani ja kynsiin tuli "muutama" strassi ja mikrohelmi (hyvä ettei aurinko paista muuten voisi häikäistyä) xDDD. Kynnet tuli vihdoin lauantai yönä valmiiksi. Muutama tovi meni mutta lopputulos oli sen arvoinenkin. Sähköviila oli ehdoton apuri vanhojen pois saannissa (miten ihmeessä oon tullu toimeen ilman). Ja sitten pieni kuva pläjäys
Pohjat tein mereneidin akryyleillä ja kokeilin ekaa kertaa camouflage akryylipuuteria vaik ei se näkyviin jäänytkään mut näinpä miltä se näyttää kynnellä
Mosaicin fantasy ja charm (pinkki rakennegeeli) hong nuo helmiäsgeeli ja mereneidin bordeaux 
Muotoon viilauksen jälkeen laitoin mereneidin bordeauxin (on muuten aivan upea punainen ja peittää kerroksella) lopputulos oli hippasen liian tumma joten siihen päälle laitoin vielä kerroksen hong nuota. Fantasyä ohut kerros tuli seuraavaksi ja ennen uunitusta asettelin epätoivoisesti strassit ja mikrohelmet unohtamatta että kärkeen laitoin mylar hippusia (joiden näkyvyys on vähintäänkin onneton).Charm viimeisenä silauksena ennen top coatia.

Käytetyt strassit ja mikrohelmet + pikku pullossa mylar hippusia
Valmiit kynnet jotka oli ihan kauheat yrittää kuvata

Tää on sitten ehtaa kännykkälaatua mutta näkyypä vähän lähemmin

Opin taas kaikkea kivaa uutta kuten jos ja kun seuraavaksi teen tämmöset kynnet niin muistanpahan aloittaa huonommalla kädellä sen tekemisen kun paremmalla kädellä on sitten paaaaljon helpompi mallata valmista tekelettä ja ehdottomasti kannattaa aloittaa strassien ja mikrohelmien laitto tyvestä kärkeenpäin eikä suinkaan kärjestä tyveen kuten mä viksuna tyttönä tein. Kaiken kaikkiaan ja kaiken sen vaivan jälkeen olen kyllä tyytyväinen näihin kynsiin. Varsinkin kun ihanaa blingblingiä on niiiin paljon. Mun mieheni on vallan innostunut paakaroinnista joten meen nauttimaan hieman suklaa muffinsseja.


♥:lla Teenytinydragon

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kynsi pläjäys heti alkuun ♥

Ihan ensin haluan toivottaa teidät tervetulleeksi! Alku oli hieman hankalaa (siis blogin muokkaus) vaikka löysinkin ihanan postauksen jossa kaikki on selitetty vähän siihen tyyliin että blogin perustaminen ja muokkaus for dummies jota jopa mä ymmärsin tai no ainakin pääosin ;D.

Ihan ensimmäisistä kynsistä en laita kuvia kun ne on hieman no kauniisti sanottuna enemmän tai vähemmän sinnepäin,,,
Mun ensimmäinen kokeilu akryylipohjalla ja geeli päällisellä. Onpahan muuten myös ensimmäinen leimailu yritys.
Nää on otettu viikko tekemisen jälkeen kun sain vihdoin lightbox:in ja näistä ei meinannut hyvällä tahdollakaan  erottaa lumihiutale leimoja kun en löytänyt kunnollista kullan väristä leimalakaa.
Punaisten kynsien piti olla mun joulukynnet mutta rakenne ei halunnut mukailla omaa kynttä vaan napsahti irti. Onneksi ei tehnyt vahinkoa omalle kynnelle eikä sattunut yhtään kun oli salakavalasti lähtenyt melkein kärjestä ilmautumaan alaspäin. Jouduin sitten viilaamaan nämä lyhyiksi että pääsi tekemään uudet ja jatkossa saa sitten lyhennellä omia sieltä altapäin.
Nämä olikin sitten  ennen joulua tehdyt uuden vuoden kynnet ja myös kuvattu viikko tekemisen jälkeen.
Överistrassimikrohelmilomakynnet.
Överit syystä että aikasemmin kynnellä ollut max 2 strassia ja mikrohelmiä en ole aikasemmin käyttänytkään mutta ne on niiiiiiin ihania että jatkossa tullaan taatusti niitä näkemään. Tekemiseen meni melkeinpä 8 tuntia (ja kyllä luit ihan oikein 8 pitkää tuntia väkersin näitä) ja löysin vasta seitsemännen kynnen kohdalla sen hieman nopeamman tavan ;D Loma tuli ja meni töissäkin oon jo viihtynyt viikon. Ainoastaan muutama helmi on päättänyt lähteä omille teilleen ja aikaa on kulunut tekemisestä 2 viikkoa mutta nää oli niin vaivalloiset tehdä ja omaan silmään vielä todella nätitkin joten poikkeuksellisesti saa viettää aikaansa mun kynsillä sen 3 viikkoa. 
Toivottavasti olette viihtyneet seurassani vaikka pientä alkukankeutta onkin havaittavissa. Jatkossa lupaan tehdä kynsipostaukset kertomalla ja kuvilla hieman tarkemmin tekovaiheista että käytetyistä materiaaleista.

♥:lla Teenytinydragon