Näytetään tekstit, joissa on tunniste golden rose. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste golden rose. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ostoksia ja FAIL kynnet

  Head2toe:n tilaus saapui ja niin teki myös mun uusi ihana top coat jonka näin Katjan esittelemänä. Kertakaikkisen upea (tosin unohdin ottaa siitä kunnon kuvan) sillä saa mistä tahansa lakasta tehtyä holon. Kävin sitten torstaina jumbossa ostamassa uv-suotimen bonus kampanjan objektiiviin ennenkuin otan sen käyttöön. Eksyin sitten siinä samalla seppälään josta löytyi muutama golden rose ja yksi flomar kynsilakka (ne oli tarjouksessa). Citymarketista taas Essien For the twill of it huusi mun nimeäni ja kummasti se sujahti ostoskoriin. Sitten kuvia ostoksista:
Kaikki ihanat uutuudet
Samat lakat tikutettuna

 Eilen tuli sitten ihan mahdoton valinnan vaikeus että mitä sitä kynsille laittaisi varsinkin kun vanhojakin on vielä kokeilematta mutta nämä swatch kuvat ratkaisivat ongelman. Red-y & willing levittäytyi kuin unelma tikulle mutta mulla taisi eilen olla jonkun-näköinen epälakkaus päivä kun ei vaan luonnistunut. Ensimmäinen kerros oli tuskaa ja lakkaa oli pitkin kynsinauhoja. Toinen kerros meni ihan pikkasen paremmin ja siihen lätkäisin nopeasti pikakuivattajan. Päälle halusin leimata hololakalla (oon nähnyt niin tehtynä aivan ihania kuvia) 6 kynttä sain leimattua kun totesin ettei tästä tule mitään ja ei muuta kuin poistamaan leimat. Onneksi oli pikakuivattajaa kunnon kerros päällä niin lakkaa ei lähtenyt juuri ollenkaan. Päätin sitten ottaa varman päälle ja valitsin leimalakaksi china glazen devotionin joka taatusti toimii. Leimat onnistui aika hyvin jopa se kohdistaminen mutta siinä vaiheessa ärsytys oli niin suuri että en tykännyt lopputuloksesta vaan lakkailin päälle juuri saapuneella ihanuudella: china glazen fairy dustilla joka on todella todella kaunis ja pelasti melkein mun lakkaukset. Ärsytys vaan jäi niin suureksi että päätin tänään vaihtaa kynsille jotain ihan muuta. Red-y & willing vaikka onkin todella upean värinen ja oikeasti hyvä levittymään saa jäädä hetkeksi hyllylle jotta kerkeän unohtamaan suunnattoman ärsytyksen (silti suosittelen ostamaan lakan mikäli väristä tykkää).
tässä ne nyt on aaarrgghhh
Sitten saatte myös ihastella mun kuvausrekvisiittaa
käytetyt tuotteet
 Misa aluslakka, china glaze: red-y & willing, devotion ja fairy dust, mavalan pikakuivattaja ja päätin testata ensimmäistä kertaa essencen pikakuivattajaa fairy dustin päälle ja pueenin laattaa nro.26.
Essencen nimihirviö better than gel nails eli kavereiden kesken BTGN kuivatti tarpeeksi nopeasti ja jätti kauniin kiillon kaiken päälle. Siitäkin tuli ihan pikkasen parempi mieli.
 Nyt odottelen hetken aikaa tuleeko ehtiikö facen lakkaushaaste ryhmään tulla tän viikon haaste ennenkuin alan epätoivoisesti miettiä mitä nyt laittaisi kynsille, niin ja tietysti sillä oletuksella että osaisin sen sitten myös toteuttaa. Tänään on myös tiedossa hiusten värjäystä kun viikolla olin olevinani taas niin kiireinen etten sitäkään ehtinyt tekemään.
 Mites teidän viikonloppu on sujunut?

♥: Teenytinydragon

lauantai 3. elokuuta 2013

Tikutus projekti on vihdoinkin valmis

Sain tänään vihdoin raakattua ja muokattua kuvat. Meinasi jo tulla harmaita hiuksia kun hain photofiltre ohjelman ja se perhana oli tietysti englanniksi. Kyllähän siihen sai suomenkielen jonka kävinkin lataamassa mutta se oli joku ihme tiedosto mitä ei saanut purettua edes winrar:illa joten ei auttanut kuin alkaa opiskelemaan sitä englanniksi jotta sain yhdistettyä kuvia. Nyt mä ainakin osaan sen wuhuu, mullahan on siis koneella ollut jo pitkäänkin infarwiev mutta sillä en ole tehnyt muuta kuin vesileimoja joten se oli voinut tietysti olla helpommin opittavissa mutta mä tunnun muutenkin menevän aina siitä missä aita on korkein ja nyt mulla on sitten kaksi kuvanmuokkaus ohjelmaa. Nyt sitten tikutuksen pariin. Tikut kun saapuivat kotiin niin ensin piti pähkäillä ja käydä muissa blogeissa urkkimassa miten siellä on merkkaus suoritettu. Taas jos tää tyttönen olisi tajunnut mennä siitä missä aita on matalin niin olisin kyllä käynyt ostamassa tulostettavaa tarrapaperia. Ehei vaan mä päätin käydä ostamassa kuitukynän ja teippiä mihin voi kirjoittaa. Tussihan ei tullut kyseeseen kun siitä jäljestä ei ois erkkikään saanu selvää saati mä itse. Eikä muuten juolahtanut pieneen mieleenkään että olisi jotenkin suojannut pöydän minkä päällä niitä lakkailin, ei vaan mä sitten lopuksi jouduin putsaamaan pintaa kynsilakan poistoaineella. Ainoa hyvä puoli oli että mulla on lasipöytä minkä päällä on iso koristelaatta jonka puuhapete sai kaveriltaan ihan mun harraste alustaksi. Ensin yritin kynällä kirjoittaa suoraan teippiin ja voitte uskoa ettei muuten onnistunut, siinä hetken pähkäiltyäni hain tulostus paperia ja leikkurin jolla siivutin sopivan levyisiä suikaleita mihin kirjoitin lakan nimen ja niissä köyhissä ja mielikuvituksettomissa lakoissa numeron. Niitä sitten teipin avulla kiinnitin tikkujen varteen ja sitten vaan lakkailemaan. Tietenkään mä en enää muista kuinka monta kerrosta meni mihinkin lakkaan mutta osa peitti kerralla, kahdella muutamat harvat kolmella ja yksi kaunis mutta koostumukselta ihan karsea moonraker sain ties kuin monta kerrosta että oli peittävä. Osan lakkauksista onnistuin kolhimaan, osa otti kiinni toiseen lakkaan ja imi itseensä toista väriä, mikä ei kyllä niin hirveästi häiritse kun ne kohdat on ainoastaan sivuilla.
Projekti kuva
Harmi vaan etten tajunnut ottaa niitä enemmän kun olin niin tikutuksen lumoissa. Sillä että jotakuta kiinnostaa niin tikutusta psonssoroi musiikillaan florence and the machine. Tikkuihin laitoin päälle top coatin jopa tiia vanhatapion moss:iin joka on mattalakka hyvä minä. Tajusin sentään seuraavista jättää top coatin laittamatta joten ne on sitten mattapintaisia. Renkulatkin kerkesi kotiutumaan kun tikutus oli juuri valmistunut, ne on vaan niiiiiiin paljon kätevämmät kuin alkuperäiset ruuvit. Sitten niihin ongelmiin,,, teipit alkoivat avautumaan reunoilta ja mulla meinasi palaa käämit kun yritin epätoivoisesti miettiä miten sen saisi fiksattua. Paremman idean puutteessa leikkasin reunoilta ylimenevät teipit pois ja pahimpiin tapauksiin laitoin lisää teippiä tosin epäilen sen olevan vaan tilapäis ratkaisu ja pitää pohtia jotain pysyvämpää mutta nyt mennään sillä mitä on. Onneksi mulla ei ole niin paljoa saman sävyisiä etteikö niitä erottaisi paitsi muutama onneton yksilö.
Tässä mun pieni kokoelmani valmiina
Ja sitten hieman parempia kuvia tikuista mutta mikäli joku lakka kiinnostaa niin suosittelen googlaamaan siitä swatchit oikean sävyn saamiseksi mulla ei kaikista ole ihan todenmukaista kuvaa. Nythän sitten samalla näkee mun vajaan kuukauden jatkuneen lakkahulluuden tulokset, pitänee vaan toivoa ettei puuhapete kovin paljoa järkyty.
Lakat laitan ylhäältä alkaen, jatkaen koko rivin ja sitten sama alariviltä
A-England perceval, China Glaze cranberry splash, Wet´n Wild fergie velvet lounge, China Glaze snap my dragon, China Glaze hawaiian punch
China Glaze pure torture, OPI your web or mine?, Kone Helsinki holographic 809, China Glaze admire, Kone Helsinki holographic 802

Max Factor fantasy fire, Tiia Vanhatapio sangre, China Glaze c-c-courage, China Glaze harmony, Wet´n Wild gray´s anatomy
Yves Rocher noir, China Glaze liquid leather, Golden Rose matte 12, Tiia Vanhatapio black bird, Wet´n Wild fergie make them boys go logo

Sally Hansen blazing blue, China Glaze rodeo fanatic, China Glaze frostbite, China Glaze blue bells ring, China Glaze blue sparrow (neon), China Glaze adore
China Glaze gussied up green, Tiia Vanhatapio moss, Wet´n Wild caribbean frost, Rimmel, green with envy, China Glaze 2nite, Kone Helsinki holographic 819

Vevay 20, Tiia Vanhatapio fool´s gold, China Glaze passion, China Glaze devotion, Tiia Vanhatapio mercury, OPI moonraker, Depend 223, China Glaze platinium silver
Alhaalla kaikki lakat on Perfectin holographic lakkoja ja sävyjen numerot ovat: h2, h3, h4, h5, h6, h7, h8
Siinä se mun tän hetkinen lakka kokoelma on. Mitäs piditte?


♥: Teenytinydragon

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Upeat holot

Viel ois puol tuntia ennen ku tää viikko on pulkassa, sit pääsee viikonlopun viettoon.
Jalka alkaa jo olla parempi, koko viikon oon kulkenu työmatkat kaverin kyydillä ja ollut töissä kevyemmissä hommissa. Tiistaina tuli vihdoin mun ensimmäiset holot beautycosmetic:ltä. Pakkaus oli vähintäänkin erikoinen mutta kaikki oli ehjinä
Tässä päällä oli kuitenkin kuplamuovi kuori
Hetken aikaa joutui miettimään että mitä sieltä oikein tuli käsivoiteen lisäksi 
Mutta oli siellä sisällä mun lakat 
Tässä ne kaikki ihanuudet on. Golden rosen matta lakka (tietenkin musta) käsirasva takana (vielä en oo kerennyt sitä testaamaan) ja kaikki perfect holot jotka siellä löyty. Oli ihan pakko ottaa kaikki värit vaikka muutama on siinä ja siinä tykkäänkö niistä. Testasinkin joka kynteen yhden värin kun ne oli niiiiin ihania,,, niistä en kuvaa ottanut ku ne meni vähän miten sattuu. Yleensäkin kun oon laittanut kynnet uusiksi niin niitä on ihan pakko ihailla mutta nyt en meinannut silmiä irti saada mun ihanista kynsistä. Varjossa aika mitään sanomattomat mutta lampun valossa näkyy jo vähän mutta auringossa ne herää eloon. Huomenna teen huollon ja lakkaan siihen päälle mutta holoja en ikävä kyllä voi laittaa kun lauantaina on yhden työkaverin läksiäiset ja jos mulla olisi kynsillä holot niin seurustelu jäisi aika vähäiseksi kun mä vaan huumaantuneena tuijottaisin kynsiäni joten pitää keksiä jotain muuta mun pikku kokoelmasta. Seuraavaksi siis luvassa kynsihuollosta kuvia ja tikutus projektista tulee sitten kun oon ratkaissut pienen ongelman. Hyvää viikonloppua kaikille! 


❤: Teenytinydragon