<3: Teenytinydragon
lauantai 11. toukokuuta 2013
Aivot käy ylikierroksilla
Oon töissä kuluttamassa viimeisiä minuutteja ennen ku pääsee kotiin. Mä sit niin vihaan näitä pakkolauantaita. Eilen kävi aivot taas ylikierroksilla ku mietin mitä kaikkea fimosta voi tehdä ja töiden teosta ei vaan meinannut tulla mitään. Piti testailla ideoita kun pääsin kotiin mutta toinen kerta kovaa kulutusta aivoille samalla viikolla teki tehtävänsä ja mä sammahdin sohvalle. Heräsin siitä parin tunnin kuluttua tunteeseen että joku on humauttanu mua halolla (onkos se muillekin tuttu tunne päikkäreiden jälkeen) enkä sitten jaksanut tehdä muuta kuin mieheni pojille toffeeta mikä tällä kertaa jopa onnistui todella hyvin (mä olen löytänyt itsestäni pullantuoksuisen äidin ja leivon joka toinen vkonloppu kun pojat tulevat) no tänään pääsee sitten vihdoin testaamaan ideoita ellen mä sitten taas nukahda kun pääsen kotiin. Sain myös hyvän idean tehdä väkerryksille Facebook sivut (siitä sitten tänne linkkiä kunhan oon saanu sen toteutettua) No nyt se kello jo näyttää sen verran että mennen vaihtamaan vaatteet ja sitten voikin jo leimaa itsensä ulos. Vielä ettei tästä tule ekaa postausta ilman kuvaa niin saatte nauttia mun työkoneesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti