tiistai 8. lokakuuta 2013

Lohikäärmeitä kynsillä

 Aloitetaas sillä asukuvauksella, ei muuten mennyt ihan nappiin sekään. Kysyin sunnuntaina puuhapeteltä tulisiko hän kuvaamaan ja kiinnostusta ei löytynyt ihan hirveästi joten otin jalustan kainaloon ja painelin pellolle. Matka ei ole kovinkaan pitkä mutta alkoi olla hieman kuuma toppatakissa ja maihareissa jossa oli parit villasukat sisällä. Löysin mattolaiturin luota hyvän paikan, asettelin sitten kameran jalustalle ja kerkesin ottaa yhden ainoan kuvan kun sinne tuli vanha herra polkupyörällä syömään eväitä. Mulla on muutenkin todella vaikeaa olla edes vähän luontevasti kameran "väärällä" puolella joten kun sinne tuli yleisöä niin tää tyttö pakkas kimpsut ja kampsut ja lähti talsimaan keskelle peltoa jossa sai olla rauhassa. Ei sitten muuta kuin kamera uudestaan valmiiksi. Pisin ajastin-aika on 12sekunttia ja se ei tosiaankaan ole kovin paljoa kun ensin tarkennat haluttuun kohtaan sitten juokset sinne, yrität epätoivoisesti unohtaa kameran olemassa olon ja jo räpsähtää. Mä juoksentelin siellä pellolla edes ja takas niin moneen kertaan että hikihän siinä tuli. Laitoin kamat kasaan toivoen epätoivoisesti että löytyisi edes yksi julkaisukelpoinen kuva. Ei muuten löytynyt ja kuvat nähtyään (tai pikemminkin mun ilmeet niissä) puuhapete lupautui ottamaan asukuvat kunhan löytyy aikaa. Näillä näkymin tällä viikolla ei onnistu kun mun rakkaani pakertaa 14tunnin työpäiviä. Joten se siitä ainakin tällä kertaa. Saatte ainoat onnistuneet kuvat tähän tolta reissulta.


 Epäonniselta reissulta palattuani aloin tekemään kynsihuoltoa. Halusin testata uutta ihanaa messymansionin mm05 dragon laattaa (jonka muuten unohdin ihan autuaasti kuvata). Pohjalle valikoitui uusin China Glaze Gossip over gimlets joka on aivan upea ja käyttäytyi tikuttaessa suhteellisen hyvin mutta tikuttaessa mun ainakin tulee laitettua paksu kerros. Voitte uskoa ettei käyttäytynyt yhtään hyvin lakatessa vaan alkoi kaljuuntumaan eli opinpa jotain uutta: holot eivät ole ainoita kaljuuntumiseen taipuvaisia lakkoja ja mun on varmaan pakko hankkia ennen kesää ja aurinkoa nfu oh:in aqua base lakka. Lakkailin sitten kolme kerrosta ja valoa vasten kun katsoi niin vieläkin löytyi kaljuja kohtia. Niitä kun ei muuten näkynyt niin päätin antaa olla. Näin upea lakka saa kuitenkin anteeksi paljon jopa kaljuuntumisen. Jossain vaiheessa voisi kokeilla auttaisiko siihen jos lakan kerrostaisi hopeisen hyvin käyttäytyvän lakan päälle ja jos ei onnistu niin sitten saa odottaa kunnes tilaan aqua base lakan. Sitten niihin kuviin,  sävyä en muuten saanut ihan oikein joten jos lakka kiinnostaa kannattaa googletella swatchit.


Laatta oli kyllä ihana ja pientä harjoitusta vielä vaatii leimailu mutta suhteellisen hyvin sitä jo onnistuu. Luonnonvalo oli kuvaus vaiheessa täysin kateissa mutta mulle on hyvää vauhtia tulossa ebaysta lightbox ja siihen kun käy ostaa luonnonvalolampun lisäksi niin eiköhän ne kuvien värit hieman parane talvea vasten kun sitä luonnonvaloa ei juurikaan enää paljoa nähdä.
Käytetyt: Misan aluslakka, China Glazen gossip over gimlets, China Glazen liquid leather leimailuun ja Mavalan mavadry. Mä olen alkanut pohtimaan pitäisikö ottaa testiin Seche viten pikakuivattaja. Kokemuksia otetaan vastaan samoin kuin suosituksia muistakin pikakuivattajista. Meinasinpa ihan unohtaa kertoa että sain vihdoin perjantaina kirjeen HUS:lta ja pääsen tämän kuun 22pvä ortopedille joten toiveita on päästä jo tänä vuonna magneettikuviin. IHANAA. Mites teidän viikkonne on pyörähtänyt käyntiin?


♥:Teenytinydragon

5 kommenttia:

  1. kivat kuvat :) kui joudut ortopedille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla meni heinäkuussa sesam luut ja kunhan pääsee ortopedille ja sitä kautta magneetti kuviin niin sitten tietää että miten pahasti.

      Poista
  2. hey, se asukuva ja muutenkin, missä oot?!!? :) hauskaa joulun odotusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tulikin vähän turhan pitkä postaustauko. Yritän lähi päivinä saada postauksen tehtyä mutta on kyllä kiva kuulla että mua on kaivattu :)

      Poista
    2. Hei, tulikin vähän turhan pitkä postaustauko. Yritän lähi päivinä saada postauksen tehtyä mutta on kyllä kiva kuulla että mua on kaivattu :)

      Poista